Sivut

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Nuutajärvi-päivän vietossa


 
Oiva Toikan lintuja Nuutajärven lasimuseo Prykärissä 
eli Designmuseon Nuutajärven sivutoimipisteessä.

Nuutajärvellä vietettiin nimikkopäivää lauantaina ja väkeä oli runsaasti liikkeellä. Ihmiset jakautuivat kiinnostuksensa mukaisesti niin moneen eri kohteeseen, että ruuhkaa ei syntynyt kuin ravintolaan ja parkkipaikalle. Ohjelmaa oli paljon lapsillekin, mutta lasinkeräilijöitä kiinnostivat eniten vierailut studioissa, kesänäyttelyssä ja taidelasihuutokaupan valikoima. Ohessa kuvia eiliseltä. Kesänäyttelyn esittely seuraa tässä blogissa huomenna.

Monenlaisia myyntitelttoja oli piha-alueilla, ilmeisesti 
Fiskarsin pitkävartinen harja oli yksi päivän myyntihiteistä.


Esiintymislava ja huutokauppatila olivat 
vierekkäin ja yleisö seurasi näiltä penkeiltä.


Huutokauppakohteet nähtävillä. Nuutajärvi-päivän 
kohteita ei ole mahdollista nähdä etukäteen netissä, 
vaan pitää tulla paikan päälle tutustumaan tarjontaan.

Alma Jantunen: Summerlady.

Edessä Teemu Kylvön Jelly Fish ja 
takana Johannes Rantasalon lasitaidetta.



Vuoden verran Nuutajärvellä työskennelleen 
Jonathan Cappsin työtila.


Jonathan Cappsin esittely.

Suomalais-amerikkalaisen projektin esittely.








Jonathan Cappsin Suomi.


Vierailijat tutustuivat Nuutajärven 
lasikylän studioihin ja myymälöihin.




Studio Markku Salon tiloissa.
Teoksen nimi on Toteemi.


Vasemmalla uniikkiteos Samurai ja oikealla 
pate de verre -tekniikalla tehty Vati.

Markku Salon Luhtahuitti.

Luhtahuitin peilipinnan heijastuma.


Nuutajärven lasimuseoon lavastettu hytti, 
tai kuten Nuutajärvellä sanottiin, hytty.

Sinertävän pullo kyljessä on kuvattuna 
kaksi ryypiskelevää miestä.


Kanttipullon toisella sivulla lukee Notsjö Gård…


ja toisella sivulla Notsjö Bruk.

Viinakoiria (Fyllehund) ovat lasinpuhaltajat tehneet 
Euroopan eri maissa ja viinapossujakin tavataan, 
mutta viinakala on harvinaisempi otus.

Saara Hopean esineitä Prykärin vitriinissä.

Lasikoulu on kesälomalla, mutta 
opiskelijoiden töitä oli myytävänä.




Tällaisesta tapahtumasta tulee helposti 
ostettua jotain kotiinvietävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti