Sivut

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Kuvia Karkkilan rompetorilta


Karkkilassa on kymmenen vuoden ajan järjestetty kesäkuun puolivälissä Rautapäiviä. Kaupungin historiahan on sidoksissa metalliteollisuuteen, joka sai alkunsa Högforsin rautaruukista 1822. Nykyään kaupungissa toimii Componenta Oy:n rautavalimo.
 
Myyjiä oli tänä vuonna ilmeisesti enemmän kuin 
aikaisemmin ja lasiesineitäkin oli jonkin verran tarjolla.

Rautapäivien ohjelma on monipuolinen koko perheen kolmipäiväinen pitäjäjuhla. Yksi osa sitä on kaksipäiväinen (pe+la) rompetori kaupungintalon eli entisen Högforssin toimitalon ympäristössä. Rompetorithan ovat perinteisesti olleet auto- ja moottoriharrastajien osto-, myynti- ja vaihtotapahtuma. Karkkilassa myyntiartikkelien valikoima on pitkälti perinteinen, vaikka paljon muutakin on jo esillä. Perinteeseen kuuluu myös vanhojen autojen kokoontuminen lauantaina rompetorialueen viereen. Tänäkin vuonna paikalla oli dollarihymyjä, hotrodeja ja muita ihailukohteita.


Aamulla asiakkaita alkoi tulla paikalle jo ennen 
varsinaista avaushetkeä, mutta hiljaista vielä oli
kuvaushetkellä.

Näillekin on runsaasti keräilijöitä.

Tunnistaako joku tämän hiotun lasiesineen?


Hyvä valikoima Raija Uosikkisen koristelemaa Arabiaa.



Tyypillinen rompetorikattaus.



2 kommenttia: