Sivut

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Inkoossa vilkkaat antiikkipäivät


Inkoon Aktia Areena täyttyi tänään urheilijoiden sijaan
vanhoista esineistä sekä niiden myyjistä ja ostajista.

Inkoossa järjestettiin viime vuonna ensimmäiset antiikkipäivät sataman ja keskustan alueella, nyt tapahtuma on siirretty taajaman pohjoispuolella olevalle teollisuusalueelle, missä sijaitsee Aktia Areena –urheiluhalli. Paikka on vähän syrjäinen, mutta keskustasta on järjestetty sinne edullinen bussikuljetus pitkin päivää. Kantatie 51:ltä on lyhyt matka paikalle ja risteyksessä on opasteet, kuten myös taajamasta Areenalle.

Iso urheiluhalli on melkein täynnä myyntiosastoja ja muutama myyjä on ulkopaikoilla hallin päädyssä. Ulkoa löytyy myös kahvi- ja ruokapaikat. Tänään lauantaina paikalle tuli runsaasti asiakkaita, klo 10 jono lipunmyyntiin oli jo useamman kymmenen metrin mittainen ja vielä yhdentoista jälkeenkin tulijoita oli niin paljon, että sisäänpääsyä piti jonottaa.

Myyntiartikkelien kirjo on laaja ja myös lasiesineitä löytyy myyntipöydillä.

Tapahtuma jatkuu huomenna sunnuntaina.
 

Areenan päädyssä on muutama myyntiosasto
sekä kahvi- ja ruokailupalvelut.

Vähän vaille kymmenen aamulla osastoja
vielä viimeisteltiin.

Mm. tällä pöydällä on mielenkiintoisia lasiesineitä.

Ainakin Kumelan, Kauklahden ja Riihimäen
lasin tuotteita.

Nanny Stillin Rosenthalille suunnittelema
taidelasimaljakko.



Vanhoja leluja löytyy muutamalta osastolta.

Toivo Niskakoski viimeistelee pöytäänsä.


Sininen malja on Riihimäen lasin kristallia.

Viimeinen silaus meneillään.



Kippis-liikkeen valikoimaa.
 
Harri Koskisen Section.
 
Mm. Tapio Wirkkalan keramiikkaa
ja Saara Hopean lasia.

 
Inkoossa oli aamupäivällä aurinkoinen sää, joten ulko-
paikoilla oli ehkä vielä paremmat oltavat kuin sisällä.

Nahkahousutrio viihdyttää ulkona.
 
Tällaista militariaosastoa harvemmin näkee antiikki-
messuilla. Areenan vieressä on Sotilasmuseo Torpin
tykit, jonne moni kävijä poikkesi myös.

Deaktivoidut Suomi-konepistoolit olivat myytävänä.
 
1953 Arabia oli osa Wärtsilä-konsernia
ja kesäurheilupäivien muistoesine on
tehty siellä.




Ritva-Liisa Pohjalaisen värikäs lasiesine.

Myös huonekaluja löytyy Inkoon antiikkipäiviltä.

Väkeä oli runsaasti liikkeellä.


Karhulan kristallia Antiikki
Maini & Velin hyllyssä.

Okkolinin kristallia samalla osastolla.


Pitkä rivi Pehtori-pannuja hyllyn päällä.

Jalkapalloilijoiden keinonurmi oli mukava jalan alla.

Jorma Vennolan Kaverit-laseja, joissa on
muovijalka ja lasinen maljaosa.




Pastellinsävyisiä Arabian kahvi- ja teeastioita
eli Kaj Franckin suunnittelemaa Sointu-sarjaa.

Uusia tulijoita riitti jonoksi asti vielä yhdentoista jälkeenkin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti