Lasimuseon ystävät Pohjanmaalla, osa 3

Suomen lasimuseon ystävät saapuvat vierailulle

Grönvik Gårdiin. Päärakennus on ilmeisesti peräisin

1700-luvun lopulta.

 

Suomen lasimuseon ystävät ry järjesti jäsenmatkan Pohjanmaan vanhan lasin kohteisiin toukokuun alkupuolella. Ensimmäisestä vierailukohteesta Kristiinankaupungissa julkaistiin kuvia tässä blogissa 14.5. Seuraava pysähdys tehtiin Pirttikylän kotiseutumuseoon, jossa on esillä Bergan lasitehtaaseen liittyvää esineistöä. Tästä kohteesta julkaistiin kuvia tässä blogissa 5.6.

Kolmantena kohteena oli Grönvikin kartano, jonka yhteydessä toimi Grönvikin lasitehdas 1813 – 1907. Tehdas oli parhaimpana aikanaan 1800-luvun lopulla pohjoismaiden suurin ikkunalasin valmistaja. Sen oli perustanut laivanvarustaja Johan Grönberg 1812 Mustasaaren Iskmon kylään satamapaikan viereen. Toiminta loppui 1907. Lasitehtaan yhteydessä toimi myös paperitehdas 1828 - 1876, fajanssitehdas 1841 - 1907 sekä laivaveistämö.

Itse tehdasrakennus on tuhoutunut, mutta jäljellä on kartanon lisäksi pehtorintalo ja navetan kiviraunio sekä puisto. Kartano sijaitsee Grönvikissä, Vaasasta tultaessa 5 km ennen Raippaluodon siltaa Mustasaaren kunnan Iskmon kylässä.

Päärakennus on mahdollisesti 1700-luvun lopulta, mutta joka tapauksessa ennen vuotta 1814 rakennettu ja se on restauroitu 2000-luvulla.

Kartanoon voivat ryhmät tilauksesta päästä tutustumaan, lisätiedot kotisivujen kautta: www.gronvikgard.com

Grönvikin lasitehtaan esineitä on esillä mm. Pohjanmaan museon kokoelmissa Vaasassa: www.pohjanmaanmuseo.fi

Lasimuseon ystävät vierailivat myös tuossa museossa, kuvia sieltä julkaistaan myöhemmin tässä blogissa.

 

Lasimuseon ystävät siirtymässä kartanon holvikellariin.

 

Holvattuihin kellaritiloihin on restauroitu upeat tilat,

joita voi varata erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen.

Grönvik Gårdin isäntä Peter Hästbacka

osaa kertoa elävästi Grönvikin historiasta

ja päärakennuksen restauroimisesta.

Kartanon mailta on löytynyt paljon vanhaa lasimassaa.

 

Kartanossa kerrotaan kummittelevan. Outoja kuvia

voi katsoa esim. Pohjalainen-lehden nettisivuilta:

http://m.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/t%C3%A4ss%C3%A4-kartanossa-kummittelee-1.1710743

Tässä kuvassa oikealla istuvien henkilöiden

takana näkyy tummat hahmot.

Yli sata vuotta vanha Grönvikin lasilohkare hehkuu auringossa.

Grönvikin lasitehdas sijaitsi taustalla näkyvän merenlahden

rannalla, suoraan kartanosta merta kohti kulkeneen tien päässä.

Kartanon kivinavetan mahtavat rauniot.

Aikamoinen urakka on ollut parisataa vuotta sitten silloisilla

työmenetelmillä näiden perustusten ja seinien rakentaminen.

Ison kiven päällä on ollut puinen huvimaja.

Rautatapit liittyvät sen rakenteisiin.

Huvimajaan johtaneista puuportaista on vielä vähän jäljellä.

Kartanon yläpuolella olevaa puutarhaa on myös ennallistettu,

kun se oli vuosikymmenten saatossa umpeen kasvanut.

 

Suomi siirtyi Ruotsin alamaisuudesta Venäjän suurruhtinaskunnaksi Suomen sodan 1808 – 1809 jälkeen Haminan rauhassa. Lasiteollisuuden markkinat entiseen emämaahan olivat rauhanteon jälkeen jonkin aikaa sekaisin, mutta melko pian Venäjän ja Ruotsin välisessä kauppasopimuksessa sovittiin useille suomalaisille tuotteille 10 prosentin tullimaksu Ruotsin vientiin. Suomen ja uuden emämaa Venäjän väliset kauppasuhteet ja varsinkin tullivalvonta olivat myös aluksi epämääräiset. Tullimaksun vuoksi ikkunalasin vienti Venäjälle ei ollut kannattavaa, mutta pulloja saatiin viedä tullitta, jonka vuoksi pullojen tuotanto Suomessa moninkertaistui kunnes vuonna 1897 suomalaispulloille määrättiin niin korkea tulli, että vienti tyrehtyi.

Venäjän vallan aikana ensimmäinen uusi lasitehdas oli Grönvikin lasitehdas hieman Vaasasta pohjoiseen. Kauppias Johan Grönberg sai luvan eli privilegion lasitehtaan perustamiselle Grönvikin, missä hänellä oli jo laivaveistämö. Vesikuljetusmahdollisuus olikin tärkeä tekijä tehtaan sijoituspaikalle. Rakentaminen alkoi 1812 ja lasinpuhallus 1813.

Grönvik oli ensimmäinen lasitehdas, jonka tukena tehdasta suunniteltaessa ei ollut maaomaisuutta runsaine metsineen tai muuten taattua metsien käyttöoikeutta. Grönberg hankki puuta lasitehtaan polttoaineeksi sopimalla ostoista paikallisten maaomistajien kanssa. Myöhemmin hän osti tiloja ja vuokrasi suuret metsäalueet toiminnan turvaamiseksi.

Osaavan liikemiehen käsissä tehdas alkoikin menestyä heti alusta alkaen, mm. kaikki Pohjanmaan apteekit siirtyivät käyttämään Grönvikin valmisteita ja tehtaan tuotteita myytiin laajalti rannikkokaupungeissa, mm. Turussa ja Helsingissä. Aluksi tuotteita vietiin myös länsinaapuriin, mutta Ruotsi pani 1838 kaikelle lasille 12 %:n tullin ja nosti sen 3 vuotta myöhemmin 15 prosenttiin. Ruotsin viennin vaikeuduttua Grönberg ryhtyi kauppaamaan tuotteitaan Tanskaan ja myöhemmin ikkunalasia vietiin myös Lyypekkiin, Riikaan ja Pietariin.

Värittömän lasin valmistus oli ongelmallista raaka-aineiden ja ammattitaidon puutteiden vuoksi. Tehtaan vuoden 1825 tuoteluettelossa mainitaan kuitenkin myös hiotut tai kaiverretut esineet sekä raidoitetut lasit.

Upokkaiden valmistukseen oli hankittu paljon savea, joka hiekkapitoisena ei sopinutkaan käyttötarkoitukseensa, mutta kelpasi posliininvalmistukseen. Niinpä Grönberg perusti fajanssitehtaankin. Samasta syystä eräiden muidenkin lasitehtaiden yhteydessä toimi fajanssitehdas, esimerkiksi Nuutajärvellä valmistettiin vähän aikaa fajanssia.

Grönbergin perustama paperitehdas pystyi vesivoiman niukkuuden vuoksi toimimaan vain muutaman kuukauden vuodessa. Lasitehdas oli hänen tuotantolaitoksistaan kannattavin.

Uumajan Strömbäckin lasitehtaalta siirtyi lasinpuhaltaja Gustaf Strömmer Grönvikiin ja hänen johdollaan siellä alettiin valmistaa väritöntä puristelasia 1844 – 46. Värittömästä lasista käytettiin nimitystä valkoinen lasi eli vittglas.

Grönberg itse ei tätä nähnyt, koska hän kuoli 1843.

Kuolinpesältä tehtaan lunasti vähitellen Grönbergin toinen poika Johan August Grönberg, joka vuonna 1852 sai haltuunsa koko yrityksen. Krimin sodan (1853 – 1956) tai sen Itämerellisen sivuhaaran, Oolannin sodan, aikana hän menetti kolme laivaa ja Vaasan palossa 1852 hän menetti paljon omaisuuttaan. Näiden vastoinkäymisten johdosta huvenneet käteisvarat alkoivat haitata Grönbergin liiketoimintaa 1860-luvulla, kun pääomamarkkinat olivat Suomessa vielä kehittymättömät ja yritykset investoivat pääasiassa tulorahoituksen turvin.

Lasitehdas valmisti pääasiassa ikkunalasia, mutta siellä valmistettiin lähes kaikkia muitakin sen ajan käyttölasiesineitä. Joh. Aug. Grönberg alkoi 1860-luvulla supistamaan liiketoimiaan heikentyneen terveytensä vuoksi, mutta lasitehdas jatkoi ennallaan. Lasiesineiden kuljetus myös sisämaahan oli alkanut 1840-luvulla. Myös Ruotsin vienti käynnistyi uudelleen 1857, mutta päätyi jo 1862.

J.A. Grönberg kuoli 1871 ja tämän jälkeen hänen leskensä Augusta Grönberg veti yritystä kuolinpesän puolesta. Vainajan poika kapteeni Axel Grönberg oli toiminut perheyrityksen laivanvarustamossa ja hän ryhtyi johtamaan lasitehdasta 1870-luvun puolivälissä. Belgiaan suuntautuneen opintomatkan jälkeen Axel päätti uusia tuotannon niin, että vanhasta hytistä jäi jäljelle vain seinät, kun uudistustyö valmistui 1883. Vaasa – Tampere –rautatieyhteys oli avautunut edellisenä vuotena. Grönberg onnistui samaan ruotsalaisen Sandön lasitehtaan johtaja Gustaf Lewengrantzin eräänlaiseksi mentoriksi, jolta hän sai piirustukset ja pätevän muurarin toteuttamaan uuden ikkunalasin oikaisu-uunin. Vähän myöhemmin Lewengrantz toimitti piirustukset kaasulämmitysjärjestelmästä ja asiantuntijan töitä johtamaan. Uudistettu lasitehdas käynnistyi 1883 ja varmuuden vuoksi Lewengrantz lähetti myös päteviä puhaltajia Grönvikin tehtaaseen.

Tehtaan onnistunut uudistuminen ja lasin laadun paraneminen huomataan valtakunnallisesti. Tässä vaiheessa Grönbergiin iskee vauhtisokeus ja ensimmäisen puhalluskauden jälkeen hän taas uudistaa tehdastaan. Itse suunniteltu vanna- eli ammeuunitekniikalla tehty pullolasin puoli onnistuu, mutta ikkunalasipuolesta ei tule toimivaa, vaan joudutaan palamaamaan uudestaan upokasuunin käyttöön. Epäonnistunut investointi rasittaa taloutta. Tuotantomäärät kasvavat ja työntekijämäärä samoin.

1880-luvulla Suomessa kaikissa lasitehtaissa lopetetaan vihreän ikkunalasin valmistus, kun kyetään jo valmistamaan riittävästi väritöntä ikkunalasia.

Lasihytti tuhoutui tulipalossa keväällä 1890, mutta uusi saatiin valmiiksi vielä saman vuoden aikana. Uusi tulipalo tuhosi lasihytin seuraavana keväänä. Nopeasti rakennettiin väliaikainen hytti, jotta tuotantoon ei tullut pitkää katkosta ja Grönberg lähti ulkomaille tutkimaan lasiteollisuuden uusia tuulia. Venäjän ja Saksan kautta hän päätyi Belgiaan, josta löytyi uuden tekniikan Gobben uunit. Näissä ammeuuneissa puhaltajat työskentelivät altaan toisessa päässä ja toisessa päässä lisättiin jatkuvasti raaka-ainetta. Työskentelyä voitiin siis tehdä keskeytymättä. Rakentaminen ei mennyt ongelmitta ja kustannukset nousivat. Uunit valmistuivat 1892, jonka jälkeen Grönvikin tehdas oli pohjoismaiden suurin tuotantokapasiteetiltaan. Tuotannon varmistamiseksi Grönberg hankki puhaltajia Belgiasta ja tässä vaiheessa tehdas keskittyi pelkästään ikkunalasin valmistukseen. Tämän jälkeen opintomatkaajien suunta muuttui ja ruotsalaistehtaista tultiin tutustumaan Grönvikiin. Myös entinen mentori Lewengrantz tuli, vaikka hänen kanssa Grönberg oli välillä jo riitautunut, kun Suomen paras ikkunalasin puhaltaja Petteri Haltia loikkasi ensin Grönvikistä Sandö:n tehtaalle ja korotti uudestaan palkkaansa, kun Grönberg houkutteli hänet takaisin Suomeen. Siihen aikaan yhden lasinpuhaltajan hyvä ammattitaito saattoi nostaa koko tehtaan laatutasoa niin paljon, että hyvistä ammattimiehistä kilpailtiin palkalla ja muilla eduilla.

Belgialaiset puhaltajat palasivat kotimaahansa 1894, mikä aiheutti laatuongelmia. Jo 1880-luvulla ikkunalasin myynti vaikeutui kasvaneen kilpailun vuoksi. Tehdasta jouduttiin seisottamaan osan vuodesta, kun varastoa alkoi kertyä liikaa. Kilpailuvaltiksi muodostuivat isokokoiset ikkunalasit, mutta niiden tekemiseen tarvittiin belgialaisia puhaltajia, joita saatiinkin taas 1895 ja mukana tuli myös ranskalaisia puhaltajia. Heidän kanssaan syntyi kuitenkin erimielisyyksiä, jotka haittasivat tuotantoa.

Kun tuotantokapasiteettia oli enemmän kuin kysyntää, päättivät lasitehtaat jakaa markkinat ja antaa ikkunalasin yksinmyyntioikeuden helsinkiläiselle Julius Tallbergille 1895. Grönvikin osuudeksi tuli 26,4, % maan kokonaismyynnistä. Tehdas olisi pystynyt valmistamaan yli puolet maan tarpeesta, joten tällä tuotantomäärällä investoinnin kuolettaminen ei onnistunut, vaan velat rupesivat kasvamaan. Jo 1894 vaasalainen pankinjohtaja Kurtén kirjoitti Nuutajärven lasitehtaan omistaneelle Costianderille, että Grönberg näytti laajentavan liiketoimiaan yli sen mitä hänen omat varansa olisivat edellyttäneet.

Lasitehdas oli Axel Grönbergillä vuokralla ja kun hänen äitinsä kuoli 1898, jatkettiin toimintaa Augusta Grönbergin perilliset –nimellä, kunnes Axel Grönberg osti tehtaan 1899 sisaruksiltaan. Pesä oli kuitenkin joutunut velkojensa vuoksi tilanteeseen, jossa Axel Grönberg joutui velkojiensa holhouksen alaiseksi. Tehtaan tappiot ja velkamäärät kasvoivat vuosi vuodelta, mutta Grönberg uskoi saavansa toiminnan kannattavaksi. Tämä oli harhaa ja konkurssihakemus tehtiin 1903. Axel perusti suurimpien velkojien kanssa Grönvik Glasbruks Ab:n, joka osti pakkohuutokaupasta tehtaan irtaimistoineen. Tehdas oli kuitenkin suunniteltu suurempaa tuotantomäärää varten kuin mitä sen oli lupa kartellisopimuksen mukaan valmistaa. Tehdasta käytettiin vain muutaman kuukauden vuodessa, joten pätevää henkilökuntaa oli vaikea saada ja valmistetun ikkunalasin laatu laski, jolloin putosi myös siitä saatu hinta. Kartelli organisoitiin vuonna 1905 Suomen Akkunalasikonttorin kautta. Renkaan pääosakkaiden Nuutajärven, Kalliokosken, Rokkalan ja Skinnarvikin lasitehtaiden omistajat ryhtyivät suunnittelemaan tuotannon supistamista ostamalla Grönvikin osakkeet ja lopettamalla sen toiminnan, jolloin niiden omat tuotantomärät voisivat kasvaa. Tämä toteutui 1907, jonka jälkeen Skinnarvik osti Grönvikin tehdasrakennukset; hytti ja uuni purettiin ja kaikki käyttökelpoinen vietiin Skinnarvikiin, muu tuhottiin.

 

Lähde:

Vilho Annala: Suomen lasiteollisuus, II osa 1. Suomen kirjallisuuden seura 1948.