Sivut

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Kuvia Aitoon antiikki- ja keräilymessuilta


Tällaisena sateisena kesäpäivänä oli aikaa ajella Aitoon Honkolaan. Tämä Aitoon VPK:n huvialue tunnetaan parhaiten Aitoon Kirkastusjuhlista. Tuolla juhlalla oli alun perin 1880-luvun lopulla kirkollinen sisältö, mutta 1960-luvulla se oli jo tunnettu rock-tapahtuma, jossa kirkasta otettiin pullon suusta. Sittemmin meno on siistiytynyt.

ExpoNovan Keräilykuume antiikki- ja keräilymessut on järjestetty pari kertaa aikaisemmin, mutta aikaisemmin ajankohta oli elokuussa.

Vanhasta kansakoulusta on peruskorjattu juhla- ja kokouspaikka, joka on tapahtuman keskus, mutta myyntipaikkoja on myös ulkona ja alapihalla sijaitsevassa vanhemmassa tanssipaikkarakennuksessa, joka nykyään kulkee Rokkiliiterin nimellä. Sinne vaan ei ollut päärakennuksen luona mitään viittaa, joten tapahtumavieras saattoi lähteä pois paikalta ymmärtämättä käydä myös siellä.

Sateisen sään vuoksi osa ulkopaikoille tulossa ollut myyjä perui tulonsa, mutta kyllä ulkomyyjiäkin oli. Varsinkin niillä paikoilla oli myyjiä, jotka eivät kierrä muissa eteläisen Suomen messutapahtumissa. Heillä olikin sellaisia esineitä, jotka poikkesivat tällaisten tapahtumien tavaravalikoimien valtavirrasta.


Messut jatkuvat huomenna sunnuntaina klo 10 – 16.
www.kerailykuume.fi


 
 





 


 


 




 

 
















 


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti