Sivut

lauantai 29. elokuuta 2015

Messujen syyskausi aloitettiin Hämeenlinnassa


Hämeenlinnan antiikki-, taide- ja keräilymessut avasi kesäisessä säästä antiikkimessujen syyskauden Elenia Areenassa. Samaan aikaan Nuutajärvellä oli avoinna Lasivitriini-tapahtuma ja Loviisan wanhat talot –tapahtumaan sisältyy Aleksanterinpihan antiikkimarkkinat, lyseon keräilymessut ja kirpputorimyyntiä monessa paikassa. Myös kauppakeskus Tuulosessa Hämeenlinnan itäosassa oli menossa syysmessut. Päällekkäisyydet hieman vaikuttivat myyjien ja asiakkaiden määriin. Hämeenlinnan messut jatkuvat huomenna sunnuntaina klo 10 – 16.


Perinteisesti samana lauantaina Hämeenlinnan antiikkimessujen
kanssa on kauppatorilla järjestetty ”varjomessut” ja torilla usein
on monella kauppiaalla ollut hienoja lasiesineitä tarjolla. Tutut
kauppiaat olivat tällä kertaa jossain muualla, eikä torilla ollut
parempaa lasia juurikaan nähtävissä. Kauppiaita oli aika vähän
ja heistäkin osa oli selvästi Siivouspäivän teeman mukaisesti liikkeellä.


Tällä pöydällä olivat toritapahtuman laadukkaimmat lasiesineet.



Elenia Areenan aulassa odotettiin Hämeenlinnan
antiikki-, taide- ja keräilymessujen avautumista.


Christian Petander esitteli tapahtuman ehkä mielenkiintoisinta lasiesinettä…


Helena Tynellin Neljän tuulen hattu –taidelasiesine, mutta tässä
kristalliesineessä oli harvinainen väri ja muotokin poikkesi hieman
aiemmin nähdystä, esim. suuaukko oli hyvin pieni.


Aulikki ja Juhani Teron osasto etualalla.


Upean väriset Riihimäen lasin Kruunumaljat.
 

Satu Natusen osastoa etualalla.


Mestarientisöijät ry:n osastolla messuvieraat saavat opastusta
oikeaoppisesta vanhojen huonekalujen kunnostuksesta ja siinä
käytettävistä työvälineistä ja tarveaineista. Osastolla järjestettiin
työnäytöksiä maalinpoistosta.


Mistraalin pöydän sotamaljoja.


Mistraalin Teemu Kleemola esittelee Okkolinin terälehtiä asiakkaalle.


Maalaamalla koristellut lasiesineet olivat aikanaan hyvin yleisiä,
kun sillä tavoin saatiin lasimassan huono laatu piiloon.
Näillä sympaattisilla esineillä on omat keräilijänsä.







Brita Österholmin myyntipöydän ääressä.



Tiikkiä ja i-lasia, mutta mikä on ollut käyttötarkoitus ?
Arvailtiin hammastikkutelineeksi ja lasia käytettyjen tikkujen kipoksi.


Marja-Leena Nieminen pöytänsä takana.

Romantik-liikkeen osastoa.

Armando Jacobinon muotoilemaa Kumelan sinistä kristallia.


Esa Tarkan osastoa.

Antiikki Maini ja Velin osastoa.

torstai 27. elokuuta 2015

HÄMEENLINNAN ANTIIKKI-, TAIDE- JA KERÄILYMESSUT 29. - 30.8.2015


Eräs Suomen vanhimmista, yhtäjaksoisesti vuodesta 1986 lähtien järjestetty alan messutapahtuma tuo antiikista, taiteesta ja erilaisesta keräilytavarasta kiinnostuneita ihmisiä taas Hämeenlinnaan elokuun viimeiseksi viikonlopuksi. Tapahtuma järjestetään nyt toista kertaa paikkakunnan uudella urheilutalolla, eli Elenia Areenalle.

Tapahtumassa on tarjolla perinteiseen tapaan esimerkiksi antiikkiesineitä, taidetta, vintagea, retroa, designiä, lasia, posliinia, astioita, keramiikkaa, hopeaa, koruja, kelloja, rahoja, postimerkkejä, kortteja, militariaa, keräilyleluja, kirjoja, lehtiä, vanhoja tekstiilejä, yms. vanhaa ja keräilyllistä tavaraa.

Mukana ovat osastoillaan myös paikkakunnan keräilyalan yhdistyksistä Etelä-Hämeen Numismaatikot ry ja Hämeenlinnan Postimerkkikerho ry.

Messuilla on mukana muutaman vuoden tauon jälkeen myös tamperelainen Mestarientisöijät ry. Osastolla messuvieraita neuvotaan vanhojen huonekalujen kunnostuksessa sekä siinä käytettävistä aineista, työvälineistä ja työtavoista. Osastolla on myös messujen aikana työnäytöksiä mm. oikeaoppisesta maalinpoistosta.


 

Tapahtumapaikan osoite on Härkätie 17 ja tapahtuma on avoinna yleisölle molempina messupäivinä klo 10 - 16. Tapahtumapaikalle pääsee molempina päivinä sujuvasti myös bussilla, vuorot ja aikataulut löytyvät tapahtuman www-sivuilta osoitteesta: http://www.laatumessut.com/hameenlinna0815.htm.

Tapahtumaan on pääsymaksu; aikuisten lippu maksaa 8€ ja perhelipun saa 16€:lla. Perhelippu sisältää saman perheen kahden aikuisen ja kaikkien perheen alle 18-vuotiaiden lasten sisäänpääsyn. Alle 15-vuotiaat pääsevät messuille maksutta aikuisen seurassa. Molempina päivinä klo 14 - 16 pääsyliput myydään alennuksella, silloin aikuisen lippu maksaa 6€ ja perhelippu 12€.

Elenia Areenalla on runsaasti maksutonta paikoitustilaa messuvieraiden autoille. Urheilutalon ravintola palvelee messuvieraita molempina tapahtumapäivinä ja tarjolla on myös lounasta normaalin kahvilavalikoiman lisäksi.
 
 

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Lasivitriinissä kurkistetaan kotien kätköihin


 
 
Lasiin keskittyvässä Lasivitriini-tapahtumassa vierailee tänä vuonna Marjatta Sarpaneva, edesmenneen muotoilijan Timo Sarpanevan leski. Marjatta Sarpaneva seurasi puolisoaan tämän työmatkoilla eri puolilla maailmaa. Mukanaan Marjatta Sarpanevalla oli videokamera, jolla hän tallensi yksityiskohtaisesti esimerkiksi lasinpuhallussessioita Venetsian Muranon saarella. Hän esittää Lasivitriini-tapahtumassa ainutlaatuisia tallenteita, joissa näemme Timo Sarpanevan työskentelevän italialaisten lasinpuhaltajamestareiden kanssa.

Tapahtuman uutuutena on Kotien kätköistä -pöytä. Sinne saa kuka tahansa tuoda myytäväksi 1–5 lasiesinettä. Tällä pöydällä on varmuudella mielenkiintoista nähtävää, sillä kenelläpä ei olisi kaappiensa perimmäisissä nurkissa esineitä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet sinne. Tässä on tilaisuus saada itselle tarpeeton, mutta jollekin toiselle arvokas lasiesine kiertoon. Tapahtumajärjestäjät hoitavat myynnin. Myyntiin tulevia esineitä saa tuoda tapahtuma-aamuna la 29.8.15 klo 8 - 10.

Kotien kätköistä pöytä täydentää monipuolista uuden ja vanhan lasin tarjontaa. Vanhaa lasia myyvät lukuisat keräilijät ja antiikkiliikkeet, uutta lasia varsinkin Nuutajärven omat tekijät. Suurta mielenkiintoa herättää aina huutokauppa, josta on mahdollista hankkia yllätyksellisiä aarteita. Huutokauppaluettelo on julkaistu osoitteessa http://lasivitriini.fi/docs/LasivitriiniHuutokauppa2015.pdf

Päivän aikana on tilaisuus seurata lasinpuhallusta, tutustua Muotojen maastossa -näyttelyyn, vierailla Prykäri-lasimuseossa, piipahtaa avoinna olevissa Lasikylän työpajoissa, keskustella lasista ja tavata ystäviä. Kun nälkä yllättää, tarjolla on keittiömestari Markus Aremon Sadonkorjuun makuja Nuutajärven lasitehtaan tiloissa.

Kuudetta kertaa järjestettävän tapahtuman ohjelma kellonaikoineen löytyy sivulta http://lasivitriini.fi/ohjelma.html

Lasivitriini-tapahtuma Nuutajärven lasikylässä la 29.8.2015 klo 10 – 16.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Hellettä Juthbackan markkinoilla


Kaksipäiväiset Juthbackan markkinat vietettiin perjantaina ja lauantaina Uusikaarlepyyssä. Markkinapaikka on aivan kaupungin keskustan vieressä, tosin Lapuanjoki virtaa välissä. Myyntipaikkoja tapahtumassa on pitkälti yli 700 ja ne kaikki oli varattu. Markkina-alueelle on asiakkailla vapaa pääsy, mutta autoilta peritään paikoitusmaksu. Tapahtuman järjestää talkoovoimin Jakobstadsnejdens Veteranbilssällskap, jolle tämä on iso voimainponnistus, mutta hyvä keino rahoittaa yhdistyksen toimintaa.

Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1975 alkaen, mutta muutamana vuotena markkinat on järjestetty Uudenkaarlepyyn urheilutalossa.
Kävijöitä tapahtumassa on ollut vuosittain noin 30 – 40 tuhatta.

Juthbackan markkinat on ilmeisesti Suomen suurin vanhan tavaran myyntitapahtuma ainakin myyntipaikkojen määrällä laskien ja ehkä myös kävijöiden määrän perusteellakin, vaikka Kangasalan rompetori eli Restaurantapäivät ilmoittaa olevansa suurin ja vanhin rompetapahtuma. Kolmas vastaava iso tapahtuma on Loimaan Rompe.

Tilannimi Juthbacka mainitaan ensimmäistä kertoja henkikirjoissa vuonna 1654. Kartano poltettiin Isovihan aikana vuonna 1714 ja nykyinen päärakennus rakennettiin vuonna 1821. Syksyllä 2003 alueen omistajaksi perustettiin Juthbackan säätiö, jonka tehtävänä on säilyttää ja kehittää kartanomiljöötä ja tukea toimintaa, joka liittyy tilan historiaan, kulttuuriin ja ympäristöön. Yksi keskeinen tavoite on tehdä Juthbackasta tärkeä kulttuurikeskus Pohjanmaalle. Juthbackan korjaus- ja uudistustyö aloitettiin syksyllä 2003, tavoitteeksi asetettiin klassisen kartanomiljöön ja menneiden aikojen loiston palauttaminen. Peruskorjattu Juthbackan kartano vihittiin uudelleen käyttöön keväällä 2006.

Tämän blogin edellinen päivitys tästä tapahtumassa on julkaistu kaksi vuotta sitten:
http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2013/08/juthbackan-markkinoilla-kavijaennatys.html



Osa myyjistä pystyttää myyntiosastonsa jo torstaina, mutta
suurin osa laittaa osastonsa myyntikuntoon varhain
perjantaiaamuna ja jotkut vasta myöhemmin päivällä.
 
Eero Rislakin suunnittelemaa Mäntyharjun kristallia edullisesti.


Ensimmäiset ostajat tulivat perjantaiaamuna paikalle jo kuuden maissa,
iso osa heistä oli kauppiaita, jotka tulivat täydentämään varastojaan.
Virallisesti tapahtuma alkaa vasta klo 16.


Aamulla kahdeksan jälkeen oli vielä vilpoista ja voimakas
aamukaste sai kengät märiksi ruohokentällä kierrellessä.


Laatulasia.

Lumikki on tainnut kasvaa ulos mekostaan.

Keltainen Juthbackan kartanon päärakennus aamuauringossa.



Vintage-matkalaukkuja koko seurueelle.


 
Ruotsalaiskauppiaalla oli pitkä pöytä täynnä kympin esineitä.

Hieno vihreän sävy näissä ruotsalaispikareissa.

Kostan lasitehtaan vaaleanvihreä kristallimalja vuodelta 1935.

Nämäkin ovat ruotsalaisia lasiesineitä.


Helena Tynellin Aurinkopullosta oli tehty lampunjalka.

Voluuttijalkaisia maljoja etualalla.


Tässä pullossa on tainnut olla matkamuistoviiniä.


Matti Lindstedt (vasemmanpuoleinen herra) kiertää laajalti
eri puolella Suomea myymässä öljylamppuja ja niiden varaosia.

”Nyt löytyi sydän vanhaan öljylamppuun.”

Arabian vanhat maitokannut eivät mene enää
kaupaksi yhtä hyvin kuin muutama vuosi sitten.

Arabian Ara-sarjan valaisin.
 
 


Fauni-peikkojen kuvilla varustetut lasit eivät kiinnostaneet
juuri ketään muutama vuosi sitten, mutta nyt taas kerätään.
Alkuperäispakkauksen kera niitä ei usein näe tarjolla.
Nyt ainakin varmistui niiden valmistaja Nuutajärveksi.

Juthbackassa näkee joka vuosi aina jotain ihmeellistä, mitä ei ole
ennen nähnyt: tässä olisi tarjolla Antonov-lentokoneen moottori.






Juthbackassa pätee hyvin vanha hokema ”Toisen romu on toisen aarre”.

Täytetty karhunpentu oli vähän surullinen näky.

Samalla myyjällä oli myös useita täytettyjä isoja lintuja.

Aikanaan lapsia totutettu seisomaan tällaisessa penkissä.

Pieni korvallinen lasimuki on varmaan lapsille tarkoitettu.

Pasi ja Juha toivat Kokkolasta erään tapahtuman
parhaimmista lasiesinevalikoimista.



Nuutajärvi Notsjö lukee pohjassa, mutta kenen muotoilema ?



Mm. von Wright´in veljesten lintumaalauksia vanhoina painokuvina.



Puolenpäivän tienoilla käytävillä oli jo runsaasti aarteenetsijöitä,
mutta paras markkinatunnelma on kuulemma vasta klo 16 jälkeen
ja kauppaa tehdään iltamyöhälle asti.

Christian ja Pekka Vaasasta olivat pystyttäneet
laadukasta tavaraa sisältävän osaston.

Tässä hierotaan kauppoja usean pohjalaispuukon erästä.

 
 


Täytettä kuriositeettikaappiin.




Nykyään näkee aika usein myytävänä vanhoja pulloja,
joissa oli uudenkarhea etiketti.
Skannerit ja tulostimet ovatkin kehittyneet huimasti.

Kauniin turkoosi Johannislundin viinapullo ja siisti etiketti.

Lysterilasia, jota myös myrkkylasiksi kutsutaan.

Vessojen vähäisyys aiheutti ongelmia tai ainakin jonoja.

Muistatteko vielä ?

Platinapommi.


Olympiamaljan nimellä näitä puolalaismaljoja täälläkin myytiin.


Myös funkisryijyn olisi voinut hankkia Juthbackan markkinoilta.

Niemen ”Kalle” oli tuonut Vaasasta myös vanhempaa lasia.


 
Useimmilla osastoilla hinnan joutui kysymään,
mutta joillakin hinnat oli selvästi merkitty.

 

Riihimäen lasin malja. Kaiverruskoristeltuja lasiesineitä oli aika vähän tarjolla.



Hellepäivänä kiertelyä helpotti, kun huilasi hetken Lapuanjoen rannalla.


Kumelan kristallia.


Arabian voipytyt eivät enää ole laajan kiinnostuksen kohteena.

Tapahtuman laadusta todistaa se, että tapahtumaan ei helppoa
saada myyntipaikkaa, kun vanhat myyjät tulevat vuosi toisensa
jälkeen paikalle ja potentiaalisia ostajia riittää.