Sivut

torstai 27. elokuuta 2015

HÄMEENLINNAN ANTIIKKI-, TAIDE- JA KERÄILYMESSUT 29. - 30.8.2015


Eräs Suomen vanhimmista, yhtäjaksoisesti vuodesta 1986 lähtien järjestetty alan messutapahtuma tuo antiikista, taiteesta ja erilaisesta keräilytavarasta kiinnostuneita ihmisiä taas Hämeenlinnaan elokuun viimeiseksi viikonlopuksi. Tapahtuma järjestetään nyt toista kertaa paikkakunnan uudella urheilutalolla, eli Elenia Areenalle.

Tapahtumassa on tarjolla perinteiseen tapaan esimerkiksi antiikkiesineitä, taidetta, vintagea, retroa, designiä, lasia, posliinia, astioita, keramiikkaa, hopeaa, koruja, kelloja, rahoja, postimerkkejä, kortteja, militariaa, keräilyleluja, kirjoja, lehtiä, vanhoja tekstiilejä, yms. vanhaa ja keräilyllistä tavaraa.

Mukana ovat osastoillaan myös paikkakunnan keräilyalan yhdistyksistä Etelä-Hämeen Numismaatikot ry ja Hämeenlinnan Postimerkkikerho ry.

Messuilla on mukana muutaman vuoden tauon jälkeen myös tamperelainen Mestarientisöijät ry. Osastolla messuvieraita neuvotaan vanhojen huonekalujen kunnostuksessa sekä siinä käytettävistä aineista, työvälineistä ja työtavoista. Osastolla on myös messujen aikana työnäytöksiä mm. oikeaoppisesta maalinpoistosta.


 

Tapahtumapaikan osoite on Härkätie 17 ja tapahtuma on avoinna yleisölle molempina messupäivinä klo 10 - 16. Tapahtumapaikalle pääsee molempina päivinä sujuvasti myös bussilla, vuorot ja aikataulut löytyvät tapahtuman www-sivuilta osoitteesta: http://www.laatumessut.com/hameenlinna0815.htm.

Tapahtumaan on pääsymaksu; aikuisten lippu maksaa 8€ ja perhelipun saa 16€:lla. Perhelippu sisältää saman perheen kahden aikuisen ja kaikkien perheen alle 18-vuotiaiden lasten sisäänpääsyn. Alle 15-vuotiaat pääsevät messuille maksutta aikuisen seurassa. Molempina päivinä klo 14 - 16 pääsyliput myydään alennuksella, silloin aikuisen lippu maksaa 6€ ja perhelippu 12€.

Elenia Areenalla on runsaasti maksutonta paikoitustilaa messuvieraiden autoille. Urheilutalon ravintola palvelee messuvieraita molempina tapahtumapäivinä ja tarjolla on myös lounasta normaalin kahvilavalikoiman lisäksi.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti