Sivut

perjantai 22. elokuuta 2014

Uutta taidelasia Huomenta Suomessa

 
Oheiset kuvat ovat kaikki kuvaruutukaappauskuvia MTV Katsomon tallenteista.


Vasemmalla lasitaiteilija Ella Varvio ja oikealla Sini Majuri.
 
Torstaina 21.8. esiteltiin MTV:n aamuohjelmassa kahden nuoren lasimuotoilijan töitä. Sini Majuri ja Ella Varvio ovat valmistaneet Tulintu-näyttelyn, joka on parhaillaan esillä Helsingin Uudenmaankadulla Galleria 6-Kuudessa. Eva Kelan toimittamissa kahdessa osuudessa tutustutaan ensin näyttelyyn tekijöiden opastuksella ja toisessa osuudessa Kela tutustuu lasinpuhallukseen lasistudio Verstakossa Riihimäellä.

Ella Varvion suunnittelemia esineitä.

Majuri ja Varvio ovat yhdistäneet kiinnostuksensa sarjakuvan piirtämiseen ja kuvittamiseen sekä lasitaiteeseen toteuttamalla kumpikin omat tarinansa lasiesineiden muodossa. Jokainen esine on yksi kohtaus tarinasta, jotka kumpikin ovat tulkintoja vanhasta slaavilaisesta Tulilintu-kansansadusta.

Ella Varvion prinssi Ivan.
 
Lasitaiteilija Ella Varvion sarjassa seikkailee prinssi Ivan nyky-Venäjän homofobiassa ja Sini Majurin tarinassa Tulilintu luovuttaa höyheniä naiselle, joka pukeuduttuaan niihin lähtee itsekin lentämään.
 

Sini Majurin Tulilintu.
 
Sini Majurin muotoilemia esineitä.
 
Toisessa osuudessa seurataan Verstakon lasihytissä kuinka mestaripuhaltaja Kari Alakoski valmistaa Varvion ja Majurin suunnitteleman taidelasiesineen graal-tekniikalla. Osuuden lopussa toimittaja Eva Kela pääsee kokeilemaan lasinpuhallusta.

 
Lasinpuhaltaja Kari Alakoski työssään.
 
Toimittaja Eva kela haastattelee Kari Alakoskea.
 
Torstaina 21.8.  klo 6:50 lähetetty osuus "Lasitaiteen ja sarjakuvan kohtaaminen" on katsottavissa MTV Katsomossa: http://www.katsomo.fi/?progId=380048

Torstaina 21.8.  klo 8:50 lähetetty osuus "Lasinpuhaltajan opissa" on katsottavissa MTV Katsomossa: http://www.katsomo.fi/?progId=380050

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti