Sivut

maanantai 25. elokuuta 2014

Kuvia Hämeenlinnan messuilta


Laatumessujen järjestämillä Hämeenlinnan antiikki-, taide- ja keräilymessuilla oli viikonloppuna hieman haikea tunnelma, kun oli tiedossa, että seuraavat messujen järjestetään toisessa paikassa. Urheilutalo Hämeenkaari on rakennuksena tullut jo elinkaarensa päähän ja sen tilalle on jo kaavoitettu asuinkerrostaloalue.

Hämeenkaaren salista oli jo nyt rajattu osa pois käytöstä ja monta tässä tapahtumassa yleensä käynyttä kauppiasta oli jäänyt pois.

Perinteisesti myös Hämeenlinnan kauppatorilla on vanhan tavaran kauppiaita sellaisina lauantaipäivinä, kun kaupungissa on antiikkimessut. Tällä kertaa myös torilla oli tavanomaista vähemmän kauppiaita, vaikka sää oli ihan hyvä.


Hämeenlinnan kauppatorilla oli melko vähän kauppiaita lauantaina.


Huippuesineitä toripöydällä.





 

Mistralin osasto oli heti sisäänkäynnin vieressä.
 


Näyte Mistralin esineistä.





Aulikki ja Juhani Teron osastoa etualalla.


Oiva Toikan Flora-sarjan grogilaseja.


Björn Weckstömin muotoilemia Everest-laseja,
jotka on valmistettu Nuutajärvellä. 


Oiva Toikan Fullmoon-laseja Nuutajärveltä.







Pentti Sarpanevan muotoilemia esineitä, joissa on yhdistetty lasia ja pronssia.
Lasiosat on tehty Kumelassa. Taustalla Heikki Orvolan Vulcano.


Monenlaisia tarjoilumaljoja.


Sinisenturkoosi Toikan Flora-malja.


Keltaisen Okkolinin Majakan takana
Kerttu Nurmisen kastemalja.


Lempäälän Antiikin osastolla katseenvangitsijana
sininen Nanny Stillin Koru.



Antiikki Mainin ja Velin osaston esineitä.



Samalta osastolta vielä nämäkin esineet.


Arvo Leppäsen Aarreaitan osastoa.


Ars Julikan osastoa.

Hämeenlinnan Postimerkkikerhon Vanhaa Hämeenlinna -aiheinen
postikorttinäyttely kiinnosti muitakin paikkakuntalaisia.



On Hämeenlinnan tori ja sen ympäristö
muuttuneet jonkin verran 50 vuodessa.


Hämeenkaaren katonrajassa roikkuvat todisteet
Tarmo Volleyn ja HPK:n menestyksistä.




Hopeaesineiden arvot ovat laskeneet.



2 kommenttia:

  1. Iso kiitos blogin tekijälle mukavasta kuvagalleriasta. Hyviä havaintoja...

    VastaaPoista
  2. Torilla oli kovemmat hinnat kun messuilla!

    VastaaPoista