Sivut

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Sanomat myi Glorian Antiikin


Sanoma-konserniin kuuluva aikakauslehtiä julkaiseva Sanoma Media Finland myy Glorian Antiikin ja kolme muuta erikoislehteä uudelle julkaisuyhtiölle. Fokus Median ovat perustaneet joukko aikaisemmin Sanomista lähteneitä ammattilaisia. Glorian Antiikin päätoimittaja Maija Toppila siirtyy kaupan myötä Fokus Median palvelukseen. Omistajanvaihdos toteutetaan 1.9.

Sanomien 11.6. päivätyn tiedotteen mukaan Sanoma keskittyy aikakauslehtiliiketoiminnassaan naisille, perheille ja 55+ -kohderyhmälle suunnattuihin sisältöihin sekä valittuihin teema-alueisiin.” Tällä viikolla aloittaa uusi ET Terveys –lehti. Glorian emolehti, kotiversio sekä ruoka&viini-lehti pysyvät siis Sanomien julkaisuina. Glorian Kodin päätoimittajan vaihtumisesta kerrottiin viime viikolla. Viime viikolla tiedotettiin myös Sanoman myyneen osuutensa belgialaisesta De Vilver Mediasta pois. Kesäkuun alkupuolella Sanoma myi 19 hollantilaista aikakauslehteään. Viime vuonna yritys myi Tietokone-lehden Talentumille.

Taustalla on taloustaantuman myötä huonoksi valinnaksi osoittautunut Sanomien laajentuminen eurooppalaisille mediamarkkinoille.

”Kasvustrategiamme perustuu kolmeen vahvaan ydinkohderyhmään sekä teema-alueisiin, joissa meillä on erityisen vahvaa sisältö- ja toimialaosaamista. Tarjontamme uudistaminen vaatii mittavia panostuksia, joiden mahdollistamiseksi luovumme tuotteista, jotka eivät tue strategiamme toteutumista. Neljä laadukasta ja lukijoidensa arvostamaa lehteämme saa Fokus Mediasta sitoutuneen omistajan, joka haluaa kehittää niitä pitkäjänteisesti. Nyt allekirjoitettu sopimus on hyvä ratkaisu niin lukijoiden kuin tekijöidenkin kannalta”, Magazine Median liiketoimintajohtaja Kaisa Ala-Laurila sanoo.


Glorian Antiikin levikki on 24.678 ja seuraava numero ilmestyy 3.7.


Sanoman tiedote Glorian Antiikin myynnistä:
http://www.sanoma.com/fi/uutiset/sanoma-keskittyy-suomen-aikakauslehtiliiketoiminnassaan-valittuihin-kohderyhmiin-ja-teema

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti