Sivut

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Raaseporin tandem-tapahtuma lähestyy


 
Reilun viikon kuluttua järjestetään Raaseporin kaupungin kahdessa vierekkäisessä ruukkitaajamassa samanaikaiset antiikkimessut 10. - 13.7.2014. Yhdessä nämä tapahtumat muodostavat kesäkauden ehdottoman huipun, jonne suurin osa vanhoista tavaroista kiinnostuneista suomalaisista matkustaa pitkänkin matkan takaa. Yleensä kauppiaat varaavat tähän keskikesän tapahtumaan hyviä esineitä osastoilleen.
 
Jos ei etsi mitään ostettavaa, niin näissä tapahtumassa voi katsella  suomalaisten taideteollisuuden tuotteita kuin museossa tai näyttelyssä. Se "riski" on kuitenkin olemassa, että huomaa tekevänsä kauppaa jostain sellaisesta esineestä, mistä ei ole aikaisemmin tiennyt olevansa kiinnostunut.

Fiskarsin ja Billnäsin ruukit ovat jo rakennustensa puolesta kulttuurihistoriallisia nähtävyyksiä ja niissä on paljon erilaisia pikkumyymälöitä, joissa on eri alojen käsityöläisten tuotteita myytävänä.

Fiskarsin antiikkipäivät sekä Billnäsin perinne- ja antiikkipäivät keräävät Raaseporiin neljän päivän aikana yli 10.000 kävijää.
 
 
 

1 kommentti:

  1. Hyvä varoitus, mutta ei taida taaskaan mennä viesti perille. Joka kerta kotiin on tultu joku pussukka kyydissä.

    VastaaPoista