Sivut

perjantai 3. tammikuuta 2014

Karhu ja tähti esillä Tampereella muutaman päivän

Karhulan kauppalan teollista historiaa esittelevä näyttely Karhu ja Tähti on esillä Työväenmuseo Verstaassa Tampereella 7.1.2014 asti. Karhula on nykyään osa Kotkan kaupunkia.

William Ruth perusti tehdaskompleksin 1800-luvun lopulla ja myi tehtaat A.Ahlström Oy:lle 1915. Seuraavan vuoden alusta alkaen Karhula Oy:n johdossa aloitti insinööri Anders Kramer. Hän kehitti monialayrityksen kaikkia toimialoja ja lasiteollisuuden kehityksessä hän teki yhteistyötä Riihimäen lasitehtaan johdossa olleen A.P. Kolehmaisen kanssa. Vaikeina aikoina nämä kilpailevat yritykset siis jättivät kilpailun vähemmälle ja sopivat markkinoiden jakamisesta.

Vuonna 1932 Kramerin alaisuuteen Karhulan sekä Iittalan lasiteollisuuden johtajaksi tuli omistajasuvusta Hans Ahlström ja tästä alkoi Karhulan lasitehtaan nousu. Sota keskeytti hyvän kehityksen ja 1940-luvulla Kramer jäi eläkkeelle. Hans Ahlstömistä tuli vuorostaan Karhulan tehtaitten johtaja 1954. Heidän välissään tehtävässä toimi Harry Gullichsen.

Vuorineuvos Kramer toimi myös Kulosaari-yhtiön johtotehtävissä ja hän lahjoitti yhdessä vaimona kanssa Gunilla Jungin suunnitteleman hopeisen kolehtihaavin Kulosaaren kirkkoon 1936.
 
Tampereen Karhu ja Tähti -näyttelystä on julkaistu juttu tässä blogissa 26.11.2013 http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2013/11/karhulan-teollisen-historian-muistelua.html
 

Ohessa on kuva isosta (44 cm) kristallimaljasta, joka on tehty lahjaksi Kramerille. Se on hienosti hiottu ja reunan kuvio poikkeaa täysin myyntiin valmistettujen kristallimaljojen koristelusta.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti