Sivut

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Lahdessa antiikki- ja keräilymessut ensi viikonloppuna


Lahdessa yhdeksättä kertaa järjestettävät Keräilykuume antiikki- ja keräilymessut alkavat lauantaina. Viikonlopun kestävät messut tuovat Jokimaan ravikeskukseen 45 antiikki- ja keräilyalan kauppiasta Suomesta, Ruotsista ja Virosta. Tarjolla on runsas kattaus vanhaa ja nostalgista, keräilyllisesti mielenkiintoista tavaraa.

Messuille on tulossa näytteille ja myyntiin esimerkiksi hyvätasoista design-lasia, keittiöantiikkia, keräilyrahoja, antikvaarista kirjallisuutta, koruja, hopeaa ja keräilypostikortteja ravikeskuksen Totohallin täydeltä.

Juuri nyt kovassa nosteessa olevan vintage- ja retro-esineistön tarjonta on messuilla aiempaa laajempaa. Monille kävijöille nostalgisia lapsuusmuistoja herättävän 1950 – 70 lukujen arjen käyttötavaroista on tullut suosittuja keräilykohteita.

Päijät-Hämeen Numismaatikot arvioivat osastollaan yleisön mukanaan tuomia rahoja ja kertovat rahojen keräilystä harrastuksena. Myös vanhoista postikorteista on mahdollista saada arvioita ja tunnistamisapua.

ExpoNovan järjestämät Keräilykuume antiikki- ja keräilymessut Jokimaan ravikeskuksessa, Jokimaankatu 6, Lahti, 26. - 27.10. lauantaina ja sunnuntaina kello 10 - 16. Aikuisten pääsymaksu 6 € ja kello 14 - 16 välillä 4 €. Alle 18 –vuotiaat keräilijät maksutta. Lisätietoja tapahtumasta www.kerailykuume.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti