Sivut

sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

Lahden lasitehtaan satavuotishistoriikki

 

Lahden lasitehtaan tuoreen historiikin kansi.

Suomessa lasitehtaat on usein perustettu sahan yhteyteen, koska silloin on voitu hyödyntää sahauksesta ylijäävä puutavara lasiuunien lämmittämiseen. Tilanne oli sama Lahdessa, kun Lahden sahan pääosakas Jaakko Ranta-Knuuttila ja Espoon lasitehtaan teknillinen johtaja Torsten Kindberg tapasivat sattumalta junassa ja tutustuivat. Kindberg oli ikkunalasin tekijänä jo neljättä sukupolvea. Kun Espoon lasitehdas tuhoutui tulipalossa 1922, johti junatuttavuus uuden tehtaan rakentamiseen Lahteen.


Kirjan takakanteen on kuvattu yrityksen tehdasrakennuksia.

Lahden lasitehdas perustettiin 1923 nimenomaan ikkunalasin valmistamista varten. Siihen aikaan ikkunalasi valmistettiin suupuhaltamalla korkea lasilieriö, joka sitten leikattiin auki ja suoristettiin. Tällä tavoin valmistettu lasi ei ole paksuudeltaan tasaista, eikä muutoinkaan tasalaatuista, joten siinä on optisia virheitä. Tämän huomaa kun tällaisesta lasista valmistetusta ikkunaruudusta katsoo ulos. Samaan aikaan Belgiassa ja Tšekkoslovakiassa alettiin ottaa käyttöön tasolasin vetokoneita, mutta Lahdessa tiedon puutteen vuoksi päädyttiin vanhan tuotantotavan käyttöön. Koneellisesti saatiin kuitenkin parempilaatuista lasia ja alhaisemmilla kustannuksilla. Pian Euroopasta alettiinkin tuoda tuollaista lasia, eikä Suomessa vanhalla tavalla valmistettu ikkunalasi ollut kilpailukykyistä. Lahdessa päädyttiin rakentamaan kokonaan uusi tehdasrakennus konelasin valmistusta varten. Uusi tehdas valmistui 1927 ja silloin lopetettiin suupuhaltamalla tehdyn ikkunalasin valmistus Lahdessa.


Theodor Käppi on tehnyt yhteistyötä Lahden lasitehtaan kanssa. Satavuotias joka oppi tekemään lasia -kirjan kuvitusta.

Enää Lahdessa ei valmisteta raakalasia, mutta Pilkington-konserniin nykyään kuuluva Lahden lasitehdas myy ja markkinoi rakennuslasituotteita Suomessa. Globalisaation vaikutukset ovat näkyneet monin tavoin koko Lahden lasitehtaan toiminnan ajan. Vuonna 1978 Pilkington tuli osakkaaksi ja vuodesta 1994 se on omistanut yksin Lahden tehtaan. 2006 koko maailmanlaajuinen Pilkington myytiin japanilaiselle Nippon Sheet Glass´ille.


Myös Tapio Wirkkala on suunnitellut Lahden lasitehtaalle. Tehtaan satavuotishistoriikin kuvitusta.

Pilkington Lahden lasitehdas on julkaissut 64-sivuisen historiikin nimeltä Lahden lasitehdas 1923 – 2023 – Satavuotias joka oppi tekemään lasia. Sen on kirjoittanut Hannu Rastas. Kirjassa ei ole lähdeluetteloa, mutta selvästi pohjana ovat olleet Vilho Annalan Suomen lasiteollisuus -teoskokonaisuuden, kolmas nide vuodelta 1948 ja Suomen lasimuseon Lasitutkimuksia-sarjassa vuonna 2007 julkaistu kirja nimeltä Läpi näkyy ja lämpimän pitää – Suomalaista tasolasia.


Lahden lasitehtaassa on käytetty konelasin valmistuksessa useita menetelmiä: Fourcault, Pittsburgh (PPG) ja Float. Kuva on Lahden lasitehdas 1923 - 2023 -kirjan sivulta.

Lahden lasitehtaan historiikki sisältää runsaasti mielenkiintoista tietoa valmistustekniikoista sekä yrityksen toimintaympäristön muutoksista sadan vuoden ajalta. Se kuvaa selvästi niitä kehityskulkuja, joiden vuoksi Suomessa ei enää valmisteta ikkunalasia, eikä pulloja ja muuta pakkauslasia tai muutakaan edullista käyttölasia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti