Sivut

keskiviikko 21. helmikuuta 2024

Runsaasti koristellut lasit

 

Kauttaaltaan koristehiotut/kaiverretut lasit.

Oheiset lasit ovat melkein koko pinnaltaan täynnä koristekuvioita. Työn jälki vaikuttaa hyvin ammattitaitoiselta ja syvään uurretut koverat ”silmät” toimivat linsseinä. Tällainen toteutus ei vaikuta kovin suomalaiselta, mutta aikanaan kaivertajia/hiojia tuli suomalaisille tehtaille Keski-Euroopan tehtailta suoraan sekä Ruotsissa työskentelyn jälkeen ja he toivat omia malleja mukanaan. Tämän kaltaisia runsaita hiontakoristeluja on tehty ainakin Böömissä eli nykyisen Tšekin alueella 1700-luvulta alkaen sekä keisarillisella Venäjällä. Nämä lasit ovat peräisin Karhulan lasitehtaalla aikanaan esimiesasemassa olleelta henkilöltä. Lasin korkeus on 13 cm ja suuaukon halkaisija 7 cm. Pohja on hiottu tasaiseksi. 

Osaako joku tunnistaa tämä lasit tai antaa vinkin mistä suunnasta valmistaja voisi löytyä?

Koristelut lasin sisäpuolelta nähtynä.

Koristelukuvion keskellä on kaksi "silmää", jotka on syvään koverretut.



Tuollainen linssi löytyy myös kuvion yläpuolelta ja kuvioiden välistä.

Lasin vastakkainen puoli näyttää olevan kauempana linssien kautta katsottuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti