Sivut

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Taiteilijatapaaminen Ella Varvion näyttelyssä 7.1.

 

Ella Varvion teoksia Tuonpuolesenvärejä-näyttelyssä.

Lasitaitelija Ella Varvion näyttely Galleria Himmeblaussa Tampereella on saanut jatkoaikaa 28.1. asti. Ensi sunnuntaina Gallerialla pidetään taiteilijatapaaminen klo 13 - 15. Varvio on paikalla vastaamassa kysymyksiin ja kertomassa esineiden tarinasta ja valmistuksesta.

Ella Varvion teoksia Tuonpuolesenvärejä-näyttelyssä.

Tuonpuoleisenvärejä tuo Galleria Himmelblaun Puuvilla-saliin Ella Varvion tarinallista lasitaidetta. Teokset ovat saaneet innoituksensa vanhan kiinalaisen keramiikan väreistä ja uskomuksista. Lasiin on piirtynyt tuonpuoleisen ratsuja ja teosten valmistukseen on käytetty perinteisiä käsityötekniikoita kuten lasinpuhallusta ja kaiverrusta. Näyttelyssä on myös linkki uuteen lasitutkimukseen, sillä esillä on Tampereen yliopiston fotoniikan laboratorion kanssa toteutettua väritutkimusta. Fotoniikka eli valotiede tutkii lasia valoa läpäisevänä aineena, monialaisessa PhotonArt -hankkeessa selvitettiin kiinalaisen keramiikan lasitteiden värejä ja luotiin niiden pohjalta lasinpuhallukseen soveltuvia lasivärireseptejä. Näyttelyä ja PhotonArt -hanketta on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan Rahasto.

Galleria Himmelblau, Finlaysoninkuja 9, 2B-kerros, Finlaysonin alue, Tampere

Galleria avoinna ke-pe 11-18, la-su 12-16. Suljettu ma, ti ja juhlapyhät

Vapaa pääsy


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti