Sivut

maanantai 11. joulukuuta 2023

Taiderikosnäyttely Poliisimuseossa enää viikon esillä

 

Näyttely keskittyy maalaustaiteeseen, mutta yksi vitriini on varattu lasitaiteelle. Väärennetyt ja jälkikäteen tehdyt signeeraukset ovat valitettavan yleisiä. Signeeraamattomia vieraita esineitä on nähty huutokaupoissa jonkin tunnetun suomalaisen tekijän teoksina, vaikka ne eivät sitä ole. Jonkin verran on liikkeellä myös nimeämättömien lasintekijöiden valmistamia kopioita arvostettujen muotoilijoiden esineistä.


Tampereen Hervannassa sijaitsevassa Poliisimuseossa on perusnäyttelyn lisäksi esillä mielenkiintoinen Väritetty totuus – Taiderikoksia Suomessa -näyttely lauantaihin 16.12.2023 asti. Erikoisnäyttely kertoo suomalaisista taiderikoksista sekä poliisin tekemästä esitutkinnasta ja viranomaisyhteistyöstä muun muassa Kansallisgallerian tutkijoiden kanssa. Kaikki näyttelyssä esillä olevat taideväärennökset kuuluvat nykyään Poliisimuseon kokoelmiin.

Taiderikoksia Suomessa -näyttelyn sisäänkäynti Poliisimuseossa.

Alun perin väärennökset on takavarikoitu poliisille rikoksentekovälineinä. Poliisimuseo dokumentoi teokset ja ottaa niistä osan museon kokoelmiin. Me Poliisimuseon tutkijat mietimme, mitkä väärennökset jäävät kokoelmiin ja mitkä eivät. Arvioinnissa on mukana myös poliisin ja Kansallisgallerian edustajia, kertoo tutkija Juha Vitikainen.

"Taidekauppiaan" pakettiauton peräluukun näkymä.

Museokokoelmiin teos voi päätyä esimerkiksi, jos rikostapaus on ollut merkittävä ja julkinen tai jos väärennöksen tekniikka on erityinen tai toisaalta jos väärennös on tyypillinen. Taideväärennös voidaan ottaa kokoelmiin myös, jos teosta voidaan käyttää verrokkina myöhemmässä rikostutkinnassa.



Kaikki teokset eivät siis päädy museokokoelmiin, vaan osa hävitetään. Meiltä usein kysytään, eikö teoksia voisi saada esille seiniä kaunistamaan, mutta vastaamme, että museon omistamat taideväärennökset on tarkoitettu vain museaaliseen tai tutkimukselliseen käyttöön. Muuten vaarana olisi, että teokset palaisivat takaisin myytäviksi taidemarkkinoille.

Osa Väritetty totuus -näyttelyn teoksista hävitetään, kun näyttely museossa on päättynyt. Osa näyttelyssä esillä olleista töistä siirtyy säilytykseen.


Piikkimuottitekniikkaa ovat käyttäneet monet muutkin kuin Gunnel Nyman.

Tapio Wirkkalan muotoilemassa esineessä on Timo Sarpanevalle tehty signeeraus. Kaikilla "autotallisigneerauksia" tekevillä ei ole tarvittavaa tietymystä, mutta on lasitehtaillakin joskus sattunut virheitä.


Vieraile Väritetty totuus – Taiderikoksia Suomessa -näyttelyssä virtuaalisesti käyttämällä omaa tietokonettasi tai puhelintasi. Virtuaaliesittely avautuu Digimuseon verkkopalvelussa.

Väritetty totuus -näyttely Digimuseon verkkopalvelussa


Poliisimuseon YouTube-kanavalla on 17 lyhyttä informatiivista videota aiheesta.

Katso näyttelyyn liittyviä videoita

Näet upotetun videon vain, jos olet hyväksynyt sivuston evästeet. Evästeasetuksiasi voit muokata Tietoa sivustosta -sivulla kohdassa Evästeet. Jos et halua hyväksyä evästeitä, voit katsoa videon Poliisimuseon YouTube-kanavalla.

Poliisimuseon YouTube-kanavalta löydät myös muita näyttelyyn liittyviä videoita.

Evästeasetukset Tietoa sivustosta -sivulla

Katso video Poliisimuseon YouTube-kanavalla


Poliisimuseon nettisivuilta löytyvät mm. yhteystiedot ja aukioloajat: https://poliisimuseo.fi/etusivu











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti