Sivut

perjantai 31. maaliskuuta 2023

Viikko Kaapelitehtaan messuihin

 


Helsinki retro & vintage design expo avautuu pitkäperjantaina 7.4. klo 10 Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa Helsingin Ruoholahdessa. Tämä myyntitapahtuma on kolmipäiväinen, joten siellä käyminen jossain välissä on helppo sovittaa osaksi pääsiäisen viettoa.

 


Viikko sitten järjestettiin iso myyntitapahtuma Katajanokan Wanhassa Satamassa, mutta näiden tapahtumien profiilit poikkeavat sen verran toisistaan, että molemmille on tilausta. Näissä tapahtumissa myyjistä suurin osa on vain toisessa tapahtumassa, vaikka osa on molemmissa ja asiakaskunnatkin eroavat. Kaapelilla tuotevalikoima painottuu tapahtuman nimen mukaisesti retro- ja vintage-esineisiin, kun Wanhassa Satamassa oli perinteisempää antiikkia ja taideteollisuustavaroita.

 


Ensimmäinen HRVDE-tapahtuma järjestettiin Kaapelilla maaliskuussa 2014 ja oheiset kuvat ovat sieltä. Nyt on siis tapahtuman kymmenes vuosi menossa. Useimpina vuosina tapahtuma on järjestetty kaksi kertaa, mutta joinain vuosina vain kerran. Tänä vuonna tapahtuma on messuohjelmassa kolme kertaa, kun edellisen kerran se järjestettiin loppiaisena ja kolmas kerta on lokakuussa.















 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti