Sivut

keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

Kumelan laseista kaivataan lisätietoa

 

Blogia lukeva Esko lähetti kuvakoosteen ja tällaisen viestin:

 

Logon perusteella Suomen matkailuliiton teettämät kuuman juoman lasit. Tietääkö joku lasi- ja metalliosien muotoilijat. Lasit on todennäköisesti Kumelan tuotantoa, mutta missä messinkiosat on valmistettu?

"Tunnistusapua kaipaisin! Ostin kirpputorilta jo jonkin aikaa sitten kaksi tällaista oletettavasti glögille, totille tai muulle kuumalle juomalle tarkoitettua messingistä ja lasista valmistettua juomalasia. En ole omalla tutkimuksellani löytänyt näiden suunnittelijaa, enkä mallin nimeä. 

Erikoisinta näissä mielestäni on kuitenkin se, että vaikka lasit ovatkin samanlaiset, ovat ne kuitenkin myös selkeästi eri paria, toinen niistä on myös kädessä "huterampi". Tämä sai minut ajattelemaan, että onko toinen laseista mahdollisesti harjoituskappale ja toinen lopullinen viimeistelty malli. Tätä ajatusta tukisi myös se, että vain toisen lasin pohjassa on nähtävissä leima. Leima koostuu ympyrästä, jonka sisällä on, ainakin minun mielestäni, Suomen kartta/rajat. En ole myöskään tällaiseen leimaan aiemmin törmännyt. Lasien eriparisuuden havaitsee parhaiten kuvasta, jossa kahvat ovat vastakkain, eivätkä niiden mittasuhteet oikein vastaa toisiaan. Teoriani voi tietysti olla myös väärä.

Pahoittelen vielä heikosta kuvanlaadusta! Puhelimeni kamera ei ole enää parhaassa kunnossa, ja tästä syystä piirsinkin myös hahmotelman pohjan leimasta, jotta siitä saisi paremman käsityksen." 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti