Sivut

keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Uusia näyttelyitä Suomen lasimuseossa

Riihimäellä avautui uusia näyttelyitä viime perjantaina ja ne ovat esillä vuodenvaihteeseen. Tammikuussahan museossa on perinteiseen tapaan huoltoseisokki, jolloin se on yleisöltä suljettu, paitsi Lasipäivänä 21.1. Suomen lasimuseo on avoinna loppuvuoden tiistaista sunnuntaihin klo 10–17.

 

Pasi Kärkkäinen-Tunkelon Diorama –näyttelyn esine.


Pasi Kärkkäinen-Tunkelo – Diorama

Pasi Kärkkäinen-Tunkelo (s. 1986) on taiteilija ja suunnittelija joka työskentelee laajasti eri materiaalien ja tekniikoiden parissa. Usein työskentelyyn kuuluu yhteistyötä artesaanien kanssa, joiden osaaminen on tärkeä innostuksen lähde Kärkkäinen-Tunkelolle. Työskentely yhteistyössä sisustusarkkitehtien kanssa kuuluu myös työtapaan luoden kohteisiin suunniteltuja esineitä.

Pasi Kärkkäinen-Tunkelon Diorama –näyttelyn esine.


 

Näyttely koostuu käyttö- ja koriste-esineistä. Teokset häilyvät käytännöllisen ja suoraan luonnosta poimittujen muotojen välillä. Näyttelyn kokija voi miettiä, mikä yhden yksittäisen esineen rooli olisi, jos sen irrottaisi kokonaisuudesta.

Tilaan sijoitetut esineet muodostavat kokonaistaideteoksen. Näyttely on maisema, tilaan levittyviä tunnelmia metsistä ja lampien rannoilta.  Teos kutsuu pysähtymään, tarkkailemaan, vaeltelemaan sen keskellä. Katsellessa ympärilleen voi alkaa nähdä ihmeellisiä asioita.

5.11.–31.12.2022 Suuri Sali

 

Matias Karsikkaan Lasimetsä –näyttelyn esine.


Matias Karsikas - Lasimetsä

Matias Karsikas (s. 1989) on kuvanveistäjä ja muotoilija. Lasimetsä -näyttely koostuu Karsikkaan toteuttamista veistoksista ja seinäreliefeistä. Veistoksissa kuumatyöstetty lasi ja lasitettu keramiikka kohtaavat luonnon muovaaman puun. Toisiinsa sekoittuvat valumat ja uunissa muodostuvat kiteet vievät herkullisten yksityiskohtien maailmaan, joka viittaa luonnon floran, faunan ja mineraalien värikarttaan.

Metsä teemana näkyy teoksissa hahmojen ja maiseman sijaan luonnosta poimittuina tekstuureina ja erilaisina pintoina. Katsoja voi nähdä teoksissa sammalmättäitä, jäkälää tai lunta. Karsikkaalle on kiehtovaa käyttää materiaaleja myös siten, että teokset vaikuttavat joltakin elävän ja keinotekoisen välillä.

5.11.–31.12.2022 Parvi

Lähde: Suomen lasimuseo

Matias Karsikkaan Lasimetsä –näyttelyn esine.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti