Sivut

lauantai 9. huhtikuuta 2022

Kuvia Lahden messuilta

 

Ravurit harjoittelevat radalla, kun Jokimaan totohallissa pidetään messuja.


Aamulla liikennekeli oli paikoitellen eteläisessä Suomessa hankala, mutta kymmeneltä oli jo joukko innokkaita odottamassa sisäänpääsyä tapahtumaan. Väkeä tuli tasaiseen tahtiin niin, että yhdentoista jälkeen Jokimaan ravikeskuksen laaja parkkipaikka alkoi täyttyä.

Tapahtuma on avoinna tänään lauantaina klo 16 asti ja huomenna sunnuntaina sisään pääsee klo 10–16.

Iso puinen leikkiauto on ilmeisesti 1950-luvulta.


Kaksi versiota Helena Tynellin Brokadista.



Vanhat markat olivat graafisina tuotteina mielenkiintoisempia kuin eurosetelit.


Päijät-Hämeen Numismaatikot ry:n osastolla opastetaan yleisöä numismatiikan saloihin.


Vintage- ja retrotavaraa on myös tarjolla.


Harvemmin näkee tällaista sinistä Kauklahden lasia.

Vanha Nuutajärven sokerikko-kermakko, Notsjö-massaleima löytyy jalkaosan sisäpuolelta.


Karhulan ja Kumelan kaiverruskoristellut maljakot.



Tämän kristallipokaalin suuaukon hopeapannassa on kaiverrus, jonka mukaan se on annettu painikilpailun palkinnoksi Kouvolassa 1934. Onko se Karhulan vai Riihimäen valmistama?

Runar Engblomin muotoilema maljakko keskellä.




Onko tämä pari Artturi Nummisen Matti ja Maija vai Viljo Mäkisen Ville ja Helena? Vähän harvinaisempi Kupittaan Saven tuote kuitenkin.



Björn Weckströmin muotoilema Napoleon-karahvi.




Jan Salakarin muotoilemia Kumelan tuotteita, joissa on yhdistetty lasia ja kuparia.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti