Sivut

tiistai 15. maaliskuuta 2022

Messukausi jatkuu

 

Osastojen väliset käytävät olivat leveitä, joten oli mahdollista pitää turvavälejä. Maskeja käytettiin yleisesti edelleen.


Ohessa on vielä muutama kuva viime viikonloppuna pidetyiltä Hämeenlinnan antiikki- ja keräilymessuilta. 

Riihimäen Lasin Antti-puristelasiesineet tulivat tuotantoon 1937. Värittömästä lasista tehdyt ovat yleisimpiä, mutta myös punaisia ja vihreitä on tehty. Tämä iso punainen tarjoilulautanen on harvinainen.


 

Tulevana viikonloppuna 19.–20.3. järjestetään Turun messukeskuksessa taide- ja antiikkimessut.

Alapinnan kuviointia.

 

Sitä seuraavana viikonloppuna 26.–27.3. on vuorossa Fiskarsin antiikkipäivien kauppiasyhdistyksen järjestämä Helsinki Antiques –tapahtuma Suvilahden Kattilahallissa.

Huhtikuussa messupaikkakuntia ovat: Jyväskylä, Lahti, Helsinki ja Tampere.

 

Näillä 1960–70 -luvun leluilla on leikitty rauhallisesti ja niiden kunto on lähes uudenveroinen.


Värikylläistä lasia.


 

Kerttu Nurminen kaloja.

 

Miniatyyrikokoisia taidelasiesineitä: vasemmalla Arttu Brummerin kuplalasia ja oikealla Timo Sarpanevan kyynel noin 10 sentin korkuisena.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti