Sivut

tiistai 25. tammikuuta 2022

Milloin vanhan tavaran myyntitapahtumia pystyy taas järjestämään?

 

Ilman omikronia tällä hetkellä valmisteltaisiin kiivaasti Lasipäivää, joka olisi tulevana lauantaina. Tuo tapahtuma jouduttiin perumaan tammikuun alussa. Myös helmikuun alun Turun VPK-talon antiikki- ja keräilymessut peruttiin. Rajoitusten purkamista odotellaan tapahtuvaksi asteittain helmikuun aikana.

Tällä hetkellä on toiveita siitä, että Järvenpään antiikki- ja keräilymessut saattavat olla ensimmäinen messutapahtuma, joka voitaisiin järjestää.

Eilen tuli tieto uudesta tapahtumasta: Fiskarsin antiikkipäivät ry järjestää Helsingin Suvilahden Kattilahallissa Helsinki Antiques –tapahtuman 26.-27.3. Viime marraskuun alussa heidän oli tarkoitus järjestää vastaava tapahtuma Wanhassa Satamassa, mutta se peruuntui. Aikanaanhan Pro Messut Oy järjesti Wanhan Sataman messut sekä maaliskuussa että pyhäinpäivänä.

Kattilahallin rakennus valmistui höyryvoimalaitokseksi vuonna 1909 ja siinä käytössä se oli 1970-luvun puoliväliin asti. Sen jälkeen rakennusta käytettiin varasto- ja liikuntatiloina. Vuonna 2000 Kattilahalli ja turbiinisalin alakerta muutettiin toimisto- ja näyttelytiloiksi. Vuonna 2008 Suvilahden alue siirtyi Helsingin kaupungin Kaapelitalon hallintaan. Kattilahallissa on järjestetty mm. tapahtumia, näyttelyitä ja kirpputoritoimintaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti