Sivut

tiistai 7. joulukuuta 2021

Forumin julkisivulasit

 

Tämä jutun ilmestyessä oli kulunut reilut 8 vuotta siitä, kun suupuhalletun lasin valmistus Riihimäellä oli lopetettu. Rakennuslasiosaston sanotaan toimineen pakkauslasitehtaan kyljessä.


Näin joulun lähestyessä kauppakeskusten kävijämäärät kasvavat. Kauppakeskusyhdistyksen tilastojen mukaan viime vuonna niissä käyntejä kirjattiin 171 miljoonaa, pudotusta vuodesta 2019 oli koronan vuoksi noin 11 %. Helsingin keskustan Forum oli kävijämäärältään 9. suurin (7,2 miljoonaa), vaikka tilavuudeltaan se on vasta 16.

Kauppakeskus Forum avattiin marraskuussa 1986 ja nykyään siihen on liitetty saman korttelin vanhempiakin rakennuksia. Kauppakeskuksen rakennusaikana Riihimäen Lasi toimitti lasit sen julkisivuihin.

Nykyisen Forumin paikalta purettiin samanniminen kauppakeskus, jossa liikkeet olivat sisäpihan ympärillä. Tuo vanha yksikerroksinen Forum oli rakennettu 1952.

 


Lasituotannosta keskusteltaessa yleensä keskitytään taide-, koriste-, ja käyttölasiesineisiin. Ikkunalasit ja muut rakentamiseen liittyvät lasituotteet usein unohtuvat. Suomalaisen lasiteollisuuden alkuaikoina ikkunalasin valmistus oli monelle lasitehtaalle tärkeä tulonlähde. Enää ei tasolasia valmisteta, kun Suomessa viimeisenä ikkunalasin valmistuksen lopetti Lahden lasitehdas vuonna 2012: https://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2012/02/hs-ikkunalasin-valmistus-loppuu.html

Käytännössä tuotanto loppui jo 2009, mutta 2011 tuotantoa oltiin käynnistämässä uudelleen ja uunien kunnostaminen ehdittiin aloittaa ennen lopettamispäätöstä. Vuonna 1994 tehtaan osake-enemmistö siirtyi englantilaiselle Pilkingtonille, jonka omistaa japanilainen Nippon Sheet Glass Co Ltd eli NSG Group. Lahdessa valmistetaan edelleen lasituotteita rakennusteollisuudelle, ajoneuvojen valmistajille sekä teknisille markkinoille, mutta raaka-aineena käytettävä tasolasi tuodaan ulkomailta.

Oheinen juttu Helsingin Forumin julkisivulaseista on julkaistu Riihimäen Lasi Oy:n henkilökuntalehti Lasipostin numerossa 1/1986, joka ilmestyi ao. vuoden maaliskuussa.

3 kommenttia:

  1. Muistanko oikein, nykyistä Forumia rakennettaessa järjestettiin nostokurkien mekaaninen baletti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä löytyi tällainen tieto:
      Nosturibaletin suunnitteli ja ohjasi teollinen muotoilija Matti Knaapi Forumin kortteliin.

      Poista
    2. Se on toteutettu 1983 ja siitä löytyy videoklippi: https://vimeo.com/82546890

      Poista