Sivut

perjantai 19. marraskuuta 2021

Lux Nuutajärvi loistaa jouluun saakka

 

Markku Salo: Kihokki. Kuva: www.markkusalo.com


Valo ja taide yhdistyvät Lasikylässä ainutlaatuisen upeasti, kun suomalaisen valotaiteen edelläkävijä Kari Kola ja mm. Tampere-talon valosuunnittelijana toimiva Jussi Kamunen yhdistävät taitonsa. Tähän kun lisätään suorastaan myyttinen Vannahalli teoksineen, ulkoteoksia ja sisällä olevia näyttelyjä, on koossa tapahtuma, joka todella kannattaa kokea.

– Kuuden metrin korkeudessa riippuva Kihokki uhkuu vaarallisuutta ja kauneutta, taiteilija Markku Salo luonnehtii Vannahallissa esillä olevaa teostaan.
Teräksestä valmistetusta Kihokista työntyy liiankin tutuksi tulleita ulokkeita, joilla Salo ei kuitenkaan viittaa koronavirukseen.
– Koronasta ei ollut tietoakaan vuonna 2018, kun tein teoksen. Sen sijaan kiinnostuin kihokista, tuosta aika salaperäisestä lihansyöjäkasvista, joka saalistaa limapisaroilla, jotka ovat sen lehdissä kasvavien karvojen päässä.

Kihokki-teossarjasta ensimmäinen valmistui Someron Kivimeijerissä vuonna 2018 pidettyyn näyttelyyn. Nyt nähtävä noin kolmimetrinen teos on ollut viimeksi esillä kesän 2021 Tampereella Finlayson Art Arean näyttelyssä. Kihokki on valmistettu Nuutajärvellä. Sen materiaaleina ovat puhallettu lasi ja painemuovattu ruostumaton teräs.

Nuutajärvi Lux -tapahtumaviikonloput käynnistyvät 20.–21.11.21 ja jatkuvat aina 21.12.21 saakka pe–su klo 16–20. Valoteokset ja näyttelyt ovat ulkona ja avarissa tiloissa, joten voit pitää tarvittavaa etäisyyttä. Osa oheisohjelmista on jouduttu perumaan vallitsevan pandemiatilanteen vuoksi. Lisätietoja: www.nuutajarvi.fi

Kuva: Nuutajärvi Lux –kollektiivi.



Alkuperäinen ohjelma - Avajaisviikonloppu 20.–21.11.
 
Tapahtuma-aika on 20.11.–20.12.2021 perjantaista sunnuntaihin klo 16–20. Tapahtumaviikonloput sisältävät valotaiteen lisäksi nuutajärveläisten taiteilijoiden, kuten Markku Salon ja Alma Jantusen lasiteoksia, sekä vaihtuvaa ohjelmaa, esimerkiksi lasinpuhallusnäytöksiä ja musiikkiesityksiä.

Tapahtuman järjestää Nuutajärvi Lux -kollektiivi yhteistyössä paikallisten taiteilijoiden, yrittäjien, kyläaktiivien, sekä ulkopuolisten tahojen kanssa.
 
Tapahtuman mahdollistamisesta kiitokset:
Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö, Nuutajärven Pruuki kiinteistö Oy, Tampereen Työväen Teatteri, Tampere-talo, Musawood, Urjalan kunta ja Mitäs Mitäs Mitäs -festivaali.

Kuva: Nuutajärvi Lux –kollektiivi.



Lauantaina 20.11.

Ohjelma

- Urjalan kunnanjohtaja Annu Kuusisto avaa tapahtuman Kahvila + Keittiö Sylvissä klo 16
- Soundscape troubadour Klaus Martin (Vanha hytti, lasikoulu) klo 16–20
- Nuutajärven kartanon opastettu kierros klo 17, ennakkoilmoittautuminen sauli.siekkinen@gmail.com (hinta 5 €/hlö, käteismaksu paikan päällä)

Näyttelyt klo 16–20
- Rakennusten ulkovalaistus valotaiteilija Kari Kola
- Valotaiteilija Jussi Kamunen, lasitaiteilija Markku Salo ja lasitaiteilija
  Johannes Rantasalo, valo- ja lasitaidetta Vannahallissa
- Lumottu maa, Birgit Väisänen ja Raija Kolehmainen, Puukonttorin Galleria, klo 12–20
- Lasisko Puukonttorin yläkerrassa
- Forssan Kuvataidekoulun oppilastöitä ulkoalueilla

 Avoinna myös

- Kahvila + Keittiö Sylvi klo 10–22
- Puukonttorin Putiikit klo 12–20
- NuGO Shop klo 11–18

- Lasisirkus klo 16–20

 

Kuva: Nuutajärvi Lux –kollektiivi.


Sunnuntaina 21.11.

 Näyttelyt klo 16–20
- Rakennusten ulkovalaistus valotaiteilija Kari Kola
- Valotaiteilija Jussi Kamunen, lasitaiteilija Markku Salo ja lasitaiteilija
  Johannes Rantasalo, valo- ja lasitaidetta Vannahallissa
- Lumottu maa, Birgit Väisänen ja Raija Kolehmainen, Puukonttorin Galleria, klo 12–20
- Forssan Kuvataidekoulun oppilastöitä ulkoalueilla

 Avoinna myös
- Puukonttorin Putiikit klo 15–20

- Lasisirkus klo 16–20
- NuGO Shop klo 11–16

Grillimakkaraa ja pop up -kahvila klo 16–20.

Paikalle vain oireettomana ja pitäkää turvavälit. Tarvittaessa käyttäkää maskia sisätiloissa.


Lisätietoja:

FB: Nuutajärvi Lux -kollektiivi
Instagram: nuutajarvilux

Kuva: Nuutajärvi Lux –kollektiivi.


 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti