Sivut

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Karhulan lasia esillä Kotkassa tammikuulle asti

 

Näiden lasiesineiden värit ja muodot eivät ole vanhentuneet 90 vuodessa.


Kymenlaakson museon laaja näyttely Lasia kaikille – Karhula 1889–2009 on esillä Merikeskus Vellamossa vielä 30.1.2022 asti. Nyt kun säät eivät enää suosi ulkona oleilua, niin voi käydä vaikkapa retkellä Kotkassa.

Vellamossa on esillä myös loistavasti toteutettu Kohtalona Ruotsinsalmi –näyttely, joka esittelee hyvin vaikuttavasti 1700-luvun lopulla Kotkan edustalla käydyn Itämeren suurimman meritaistelun kokemuksia. Merenpohjaan vaipuneet tuhannet sotilaat, hämmästyttävästi säilyneet hylyt ja kukoistava merilinnoitus – 1790-luvun ihmiskohtalot heräävät eloon. Unohdetut tarinat nousevat pintaan ja heijastuvat myös tähän päivään.

Aikaisemmin Karhulan lasitehtaan aloittamisvuosi on usein ilmoitettu 1888, mutta tuotanto saatiin käyntiin vasta 1889, vaikka hyttirakennus valmistui jo edeltävänä vuotena.

Näyttely on ollut esillä jo toukokuusta 2017, mutta sen esillä ollessa osa esineistä on vaihdettu toisiksi. Nämä kuvat ovat viime kesältä.

Maailmannäyttelyt olivat tärkeitä taideteollisuustuotteiden esittelypaikkoja ennen kun Milanon triennaalit syrjäyttivät ne.



 

Karhulan kristallia 1920- ja 30-luvuilta.

Karhulan lasitehtaan tuotevalikoima modernisoitiin 1930-luvulla.

Aarre Putron Olli-sarjaa.


Yksi Karhulan laajasta karahvivalikoimasta.



Etualalla Göran Hongellin New York –sarjaa.

Aino Aallon lasistoja.



Yrjö Rosolan Vähän vino –lasistoa vasemmalla ja oikealla on Veikko Leisténin Cappelin-sarjan laseja.

Rikhard Jungellin kristallia.




Mahdollisesti Karl Linddahlin suunnittelema malja, jonka kaiverruskoristelun on tehnyt Rudolf Knöspel vuonna 1936.



Sööläystöitä eli ruokatuntitöitä eli firaabelitöitä, siis omalla ajalla työpaikalla tehtyjä lasiesineitä.


Pakkauslasin valmistuksella on ollut iso taloudellinen merkitys lasitehtaalle ja viimeiset vuodet Karhulassa tehtiin pelkästään pakkauslasia.


Bakeliittiesineitä, tuotenimeltään karhuliittiä.



Karhulan puristelasiesineitä.


Karhulan lysterilasiesineitä.


Pauligille tehdyt pakkauslasiesineet muistuttavat aika paljon Aino Aallon muotoilemaa Bölgeblick-sarjaa.



Asealla oli aikanaan liikemerkkinään hakaristi, mutta Hitlerin omittua merkin, vaihtoi Asea oman liikemerkkinsä.


Hongellin orgaanisia muotoja.




Karhulan tehtaiden tenniskerhon kiertopalkinto.


Ilmeisesti kolmikulmaisen merkin kirjaimet KLK tarkoittavat Karhulan lawntennis klubb.


Tällaista aniliininpunaista lasiakin on Karhulassa joskus valmistettu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti