Sivut

maanantai 25. lokakuuta 2021

Hamsterilan runsaudensarvi Juvalla

 

Runsas valikoima keittiöantiikkia ja -retroa.


Hamsterilan valikoimat ovat monelle tuttuja antiikkimessuilta, mutta yrityksellä on myös myymälät Juvalla ja Keravalla. Keravan myymälä on ollut pitkään suljettuna koronan vuoksi, mutta auennee marraskuun aikana. Juvalla ovet ovat auki näin talvikaudella perjantaista sunnuntaihin klo 10–18. Liike sijaitsee keskustan halki kulkevan Juvantien varrella kirkon ja S-marketin puolivälissä. Myymälätila on laaja ja täynnä kaikenlaista vanhaa tavaraa laidasta laitaan. Täällä asiakas kokee oikeaa löytämisen riemua.

Yhteystiedot: https://www.hamsterila.fi/

 

Gunnel Nymanin piikkimuottilasia.


Tapio Wirkkalan muotoilemia lasiesineitä.


Wirkkalalta löytyy myös valaisimia.


Eri-ikäisiä figuriinejä.

 

Hamsterilan Juvan myymälässä on myös huonekaluja.


Aaltolasia.


Mikki ja Minni ovat löytäneet rauhallisen sohvankulman.

Liikkeessä käyntiin pitää varata aikaa, muuten ei ehdi huomata kaikkea kiinnostavaa valikoimien runsaudesta.


 

Jaakko Niemen sorsapari Nuutajärveltä.



Harvasta vanhan tavaran liikkeestä löytyy traktorinhytin kevytversio ehkä 1960-luvulta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti