Sivut

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Eilen vietettiin Siivouspäivää

 

Vanhan kirkon puistossa, jota myös Ruttopuistoksi kutsutaan sinne 1700-luvun alkupuolella haudattujen yli tuhannen ruttoepidemian uhrin vuoksi, sijaitsee myös Viron vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten muistomerkki, joka on kuvan oikeassa reunassa.


Kansallista kierrätystapahtumaa on vietetty Siivouspäivän nimellä jo vuodesta 2012 alkaen ja järjestävä taho/taustaorganisaatio on Yhteismaa ry. Välillä tapahtuman ajankohta oli toukokuun lopussa, mutta nyttemmin se on ollut elokuussa. Kansainvälistä kierrätyspäivää on vietetty vuodesta 2018 aina maaliskuussa, mikä on Suomessa haasteellisempi ajankohta myyntitapahtumien järjestämiselle kuin elokuu.

 

Tässä taisi olla yksi tapahtuman runsaimmista lasiesinevalikoimista.


Sääennusteet loivat odotuksia eiliselle lauantaille, kun luvassa oli auringonpaistetta ja 20 asteen lämpöä. Ennusteet eivät kuitenkaan toteutuneet ja ainakin Helsingissä oli pilvistä ja vähän kosteuttakin oli ilmassa. Lämpötila oli viisi astetta ennustuttua alempi. Osa potentiaalisista myyjistä ja asiakkaista varmaan päätti aamulla sään nähtyään jättää tapahtuman väliin. Vapaita myyntipaikkoja olisi ollut ainakin aamupäivällä käytettävissä. Ohessa on kuvia Vanhan kirkon puiston ja Karhupuiston myyntipaikoilta. Noilla myyntipaikoilla lasiesineiden määrä oli vähäinen.




 

Vanhan kirkon puiston Siivouspäivä-tapahtumassa kuvattiin Kirppiksen Kingi –televisio-ohjemaa.


Yleinen tapaa on levittää myytävät tavarat pressun päälle, koska pöytien kuljettaminen Helsingin keskustan myyntipaikoille on hankalaa.




Karhupuistossa myyntipaikkoja oli Karhu-patsaan ympärillä ja Kallion kirjaston vieressä.


Jussi Mäntysen punagraniitista veistämä Mesikämmen muurahaispesällä –patsas on antanut nimen koko puistolle.



Taustalla näkyvä Kallion kirjasto on Suomen neljänneksi vanhin kirjastorakennus ja se valmistui 1912.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti