Sivut

perjantai 18. kesäkuuta 2021

Kesäretkikohde: Iittalan lasimuseo

 


Iittalan lasimuseo täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja Suomen lasimuseo 60 vuotta. Yhteisen juhlavuoden kunniaksi Suomen lasimuseo on kuratoinut Iittalaan näyttelyn ”Suomen lasitaiteen ikonit ja niiden tekijät”.

 

Etualalla Nanny Stillin Tsarina-sarjan esineitä.


Iittalan lasimuseo on aloittanut vuonna 1971, jolloin se oli paikkakunnan oman tehtaan museo. Toisella Ahlströmin omistamalla lasitehtaalla oli ollut Karhulassa oma tehdasmuseo jo vuodesta 1964. Sen museon lyhyt historiikki on julkaistu Suomalaisen lasin vuosikirjassa 2015. Karhulassa museo suljettiin 1989.

Wärtsilä seurasi Ahlströmin esimerkkiä ja Nuutajärven lasimuseo Prykäri avattiin yleisölle vuonna 1977.

 

Stillin Tsarina-sarjan kaadin/karahvi.


Kaikilla suomalaisilla lasimuseoilla on ollut nimekkäät suunnittelijat: Karhulassa tilat suunnitteli Tapio Wirkkala ja esineiden esillepanon Göran Hongell. Iittalassa Erkki Vesanto vastasi museon toiminnasta sen alkuvaiheessa. Nuutajärvellä suunnittelusta vastasi Kaj Franck. Suomen lasimuseon nykyiset tilat ja esillepanon on suunnitellut Tapio Wirkkala.

Iittalan lasitehtaan historiikki on julkaistu Suomalaisen lasin vuosikirjassa 2016.

Nykyään Iittalan ja Nuutajärven lasimuseot ovat Designmuseon sivutoimipisteitä.

 

Gunnel Nymanin tuotantoa.


Nymanin Kalalautanen on valmistettu Karhulassa.

 

Lasitaiteen ikonit –näyttelyssä on esillä Alvar Aallon, Gunnel Nymanin, Kaj Franckin, Tapio Wirkkalan, Timo Sarpanevan, Helena Tynellin ja Nanny Stillin tunnetuimpia töitä. Lisäksi museolla on kaksi muuta kokonaisuutta esillä:

Designmuseo Iittalan näyttelyistä laajin on perusnäyttely ”Suomalaisen lasin helmet”, joka esittelee Iittalan lasihistoriaa, kansainvälisesti tunnettuja taide-esineitä ja merkittäviä sarjatuotteita 1880-luvulta nykypäivään. Pääosassa perusnäyttelyssä ovat suomalaisen muotoilun kulta-aika, ja silloin syntyneet Tapio Wirkkalan ja Timo Sarpanevan keskeiset teokset.

 

 Jorma Vennolan kristalliataloja.


Oiva Toikan tuotantoa.


Museon yläkerran “Pilli, kuuppa ja muotti” -näyttely esittelee lasinpuhalluksen tärkeimpiä työkaluja ja tekniikoita. Yläkerrassa on esillä myös kokoelma Hackmanin aterimia sekä Nuutajärven lasitehtaan Pro Arte -taide-esineitä, mm. Oiva Toikan suunnittelemia lasilintuja.

Iittalan lasimuseon aukioloajat ja muut tiedot: https://iittalavillage.fi/designmuseo-iittalassa-on-esilla-lasitehtaan-historiaa/

 

Museon yläkerran “Pilli, kuuppa ja muotti” –näyttelyssä mm. selitetään lasinvalmistuksen työvälineiden käyttöä.


Timo Sarpanevan tuotantoa.


Iittalan lasitehtaan klassikoita.


Tapio Wirkkalan kristallia.


Sarpanevan klassikoita.


Alarivilla lisää Sarpanevaa, ylemmillä hyllyillä on Wirkkalan tuotantoa.


Iittalan lasimuseo toimii rakennuksessa, joka oli alun perin navetta.


Iittalan kelpetsi-esineitä.


Iittalan maalattuja pulloja, tekijöinä Erkki Vesanto, Leena-Kaisa Penttilä ja Tapio Wirkkala.


Wirkkalaa.


Kaj Franckin Tupa-sarjaa.



Oiva Toikan teoksia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti