Sivut

maanantai 17. elokuuta 2020

Lasimuseon ystävillä tapahtumapäivä

Hyttikorttelin rakennukset on aikanaan rakennettu
lasitehtaan työntekijöiden asunnoiksi ja siellä on
toiminut myös koulu. 1980-luvulla aluetta
kunnostettiin matkailukohteeksi ja siellä työskenteli
useita käsityöläisiä.


Suomen lasimuseon ystävät ry järjesti viime lauantaina 15.8. jäsenilleen mahdollisuuden tutustua Riihimäen lasin hyttikortteliin Anita Elomaan opastamana ja museon kokoelmavarastoon Helena Lahden opastuksella. Reilut parikymmentä jäsentä osallistui päivän ohjelmaan pienissä ryhmissä, jotta oli mahdollista säilyttää turvavälit näin korona-aikana.

Museon kokoelmavarastoon on mahdollista tutustua ainoastaan opastetuilla kierroksilla, ei omatoimisesti. Kurkistus kokoelmiin –kierrokselle otetaan kerrallaan max. 12 henkilöä. Opastuksen hinta on 40 euroa / ryhmä + normaali museon pääsymaksu ellei ole SLMY:n jäsenkorttia tai museokorttia.

Aluetta kierrettiin Anita Elomaan (s. Okkolin) johdolla.
Anita itse on asunut lapsena alueella kolmessa eri
rakennuksessa.

Anita Elomaa tuntee hyvin Riihimäen Lasin 
ja myös koko paikkakunnan historiaa.




Pekka Paunilan Potti-lasistudio toimii alueella. 
Vieressä olevassa vanhassa lasitehtaassa toimii 
kaksi studiota; Lasismi ja Mafka & Alakoski.

Jotkin alueen kujista on hiljalleen kasvamassa umpeen.

Kokoelmavarastossa kierrettiin Helena Lahden johdolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti