Sivut

torstai 30. heinäkuuta 2020

Lasipäivä ON 8.8.

Lasipäivää vietetään koronan vuoksi tänä vuonna

vasta elokuussa perinteisen kesäkuun sijaan.


Poliisi on eilen 29.7. antanut virallisen luvan Lasipäivän järjestämiseen Suomen lasimuseon piha-alueilla Riihimäellä lauantaina 8.8. klo 10 – 15.

Korona-tilanteen vuoksi myyntipaikkojen välejä on kasvatettu ja siksi paikkoja on vähemmän eli 70 kpl, vaikka ne on sijoitettu aikaisempaa laajemmalle alueelle.

Paikalle Lasipäivään ei pidä tulla myymään eikä asiakkaaksi, jos on koronaan viittaavia oireita. Kasvosuojusta ja suojakäsineitä suositellaan, jos aikoo kosketella myyntipöydillä olevia esineitä. Jokaisen tulee itse tapahtumapaikalla huolehtia riittävästä suojaetäisyydestä toisiin ihmisiin.

Ruuhkaisinta tapahtumassa on aikaisempina vuosina ollut klo 11–13, joten kannattaa harkita tulemista ennen sitä tai sen jälkeen. Tapahtuma on ”virallisesti” avoinna klo 10–15. Lasimuseon kahvila-ravintola Klaasi palvelee klo 8 alkaen, mutta korona-tilanteen vuoksi lounasta ei ole tarjolla.

Tarvittaessa tapahtuma-alueelle pääsyä rajoitetaan, jos alue ruuhkautuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti