Sivut

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Suomalaisen lasin vuosikirjoja saatavana



Koronarajoitusten vuoksi ei Suomen lasimuseon ystävät ry voinut kesäkuussa järjestää perinteistä kesätapahtumaa Riihimäellä. Sieltä yhdistyksen jäsenet ovat tottuneet hakemaan jäsenetuna Suomalaisen lasin vuosikirjan. Tänä kesänä noutopaikkoja on kolme: lasimuseo Riihimäellä, Astialiisa-liike Helsingissä ja Fifty-Sixty Style Turussa. Tarkemmat tiedot kerrottiin SLMY:n toukokuun jäsentiedotteessa.



Jakelupisteisiin on toimitettu lista jäsenmaksunsa 31.5. maksaneista jäsenistä. Myöhemmin maksaneiden osalta kirjojen jakelusta tiedotetaan myöhemmin.



Toukokuun loppuun mennessä yhdistyksen jäsenillä oli myös mahdollisuus ostaa kirjan postitus kotiinsa. Kirjat on jo postitettu ja varmaan jo perilläkin.



Toivottavasti Lasipäivän järjestämiselle 8.8. saadaan viranomaisten lupa ja viimeistään silloin voisivat jäsenet käydä hakemassa kirjansa.

Ohessa tämän vuoden kirjan sisällysluettelo:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti