Sivut

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Vesannon sinivihreää kristallia

Erkki Vesanto muotoili nämä esineet, joita 
valmistettiin Iittalassa 1945–47. Maljakon 
korkeus on 17 cm ja suuaukon ulkohalkaisija 
on 14 cm. Maljan korkeus on 8 cm ja 
suuaukon halkaisija on 16,6 cm.


Erkki Vesanto aloitti uransa Riihimäen Lasilla, mutta siirtyi nopeasti Iittalaan, missä teki elämäntyönsä 1936–1971. 40-luvun lopulla hän muotoili muutaman taidelasiesineen, jotka valmistettiin kristallista, jonka raaka-aineena käytettiin kotimaista hiekkaa. Rautapitoinen hiekka värjäsi lasimassan kauniin sinivihreäksi.

Erkki Vesanto on nimenä vähemmän tunnettu, vaikka hänen tuotantonsa oli laaja. Lisäksi hän vastasi mm. muiden muotoilijoiden tekemien suunnitelmien sovittamisesta tehtaan tuotantoon. Vesanto on esimerkiksi viimeistellyt Tapio Wirkkalan ja Timo Sarpanevan suunnitelmia tehdastuotantoon sopiviksi.

Useita Vesannon muotoilemia esineitä on joskus virheellisesti kreditoitu muiden suunnittelijoiden tekemiksi. Oheisia esineitä näkee silloin tällöin kaupiteltavan Göran Hongellin nimissä. Vesanto oli perustamassa Iittalan lasimuseota ja siksi onkin outoa, että sielläkin nämä esineet olivat vitriinissä Göran Hongellin nimellä varustettuna kesällä 2012:



LISÄYS 15.2.:
Tässä kaksi Olli Ahtolan lähettämää kuvaa laseista, joista hän kirjoitti jo aikaisemmin kommentissaan. Näiden korkeus 8,3 cm.  Tunnistaako kukaan? Kuvissa näkyy ramppeja, joita paljain silmin ei näy. Korkealaatuisia ovat. Salamavalon käyttö teki lasista aivan vihreän. Ne ovat itse asiassa sinivihreitä. Kiitos Ollille kuvista!


Ovatko nämä lasit Erkki Vesannon muotoilemia 
ja Iittalassa valmistettuja?


5 kommenttia:

  1. Onneksi tämä Designmuseo Iittalassa ollut virhe on sittemmin korjattu :)

    VastaaPoista
  2. Oliskohan Vesanto tehnyt samasta massasta paksupohjaisia hienoja vesi/juomalaseja? Aivan sama väri. Minulla on sellaisia neljä. Ostin kun olivat niin hienoja. Arvelin että Vesanto tai Hongell, mutta varmaa tietoa en ole löytänyt mistään. Oletan, että ehkä tilaustyö.

    VastaaPoista
  3. Näissä laseissa on aivan suora reuna, ei edes pohjasta pyöristetty. Siis pohjasta paksu, mutta suusta kapea. Viskilasi tulee mieleen. Korkeutta noin 12sm. Koitan saada kuvattua.

    VastaaPoista
  4. Voin vielä lisätä, että lasien pohjat on plaanattu ja kiilloitettu reunasta reunaan. Laatutyötä! Tunnistaako kukaan?

    VastaaPoista