Sivut

torstai 5. syyskuuta 2019

Kauklahden Otava

Kauklahden lasitehtaan Otava-lasiston 
kannu ja 2 lasia.


Kauklahden lasitehdas tunnetaan parhaiten maalaamalla koristelluista lasiesineistä, mutta siellä koristeltiin esineitä myös kaivertamalla. Varsinkin 1940-luvun lopulla ja 50-luvun alussa siellä valmistettiin upeita kaiverrettuja kristalliesineitä. Silloin siellä olivat kaivertajina mm. Theodor Käppi sekä Mauri Hermunen ja tuollaisia esineitä suunnitteli mm. Helena Tynell.

Kannun korkeus on noin 18 cm ja 
Otavan tähtikuvio on kaiverrettu 
kaatonokan alapuolelle. 
Revontulia kuvaavat viivat kiertävät 
ympäri kannun alaosassa.

Oheiset Otava-lasiston esineet olivat Kauklahden tuotannossa 1930-luvulla. Lasistoa valmistettiin ilmeisesti eniten vaaleansinisestä lasista, mutta myös vaaleanvihreästä niitä on tehty. Oheinen versio on tehty kellanruskeasta lasista ja tällaisia näkyy aika harvoin.

Lasin korkeus on noin 9 cm ja 
Otavan tähtikuvio on kaiverrettu 
kahdelle puolelle revontulia 
kuvaavan viivahionnan yläpuolelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti