Sivut

tiistai 23. heinäkuuta 2019

Porvoon antiikki-, taide- ja keräilymessut 27.–28.7.



Laatumessut järjestää nyt toista kertaa kesäisen messutapahtuman Porvoon Taidetehtaalla osoitteessa Läntinen Aleksanterinkatu 1. Messut ovat avoinna yleisölle molempina tapahtumapäivinä klo 10–16.

Laatumessut on järjestänyt aikaisemmin Porvoossa messutapahtumia vuodesta 2000 lähtien aina vuoteen 2012 asti ja järjestämispaikkoina ovat aikaisempina vuosina olleet mm. Linnankosken lukio ja Kokonhalli. Alussa messuja järjestettiin yleensä kesäkuussa ennen juhannusta olevana viikonloppuna, mutta viime kesästä lähtien näin heinäkuussa.

Viime kesän tapahtuma oli positiivinen yllätys sekä järjestäjälle että kauppiaille. Jo ensimmäisen messupäivän kävijämäärä oli silloin isompi, kuin ennen kuuden vuoden taukoa vuonna 2012 koko viikonloppuna. Viime kesänä oli samana viikonloppuna Uudellamaalla messutapahtumat sekä Porvoossa että Inkoossa. Nyt tapahtumat ovat peräkkäisinä viikonloppuina ja se on helpottanut kauppiaiden osallistumista halutessaan vaikka molempiin tapahtumiin.

Tulevassa tapahtumassa on kävijöille tarjolla mm. antiikkiesineitä, taidetta, designia, retroa, lasia, astioita, hopeaa, koruja, rahoja, postimerkkejä, postikortteja, kirjoja, militariaa, vanhoja tekstiilejä, yms. vanhaa ja nostalgista tavaraa. Muutamilla osastoilla on tarjolla myös uusia kädentaitajien tuotteita.
Tapahtumaan on pääsymaksu. Aikuisten pääsylippu maksaa 6€ ja perhelippu 12€. Perhelipulla pääsee tapahtumaan kaksi aikuista ja perheen alle 18-v. lapset. Alle 5-v. pääsevät messuille maksutta aikuisen seurassa. Lipunmyynnissä voi maksaa sekä kortilla että käteisellä. Osalle myyjistä voi maksaa ostokset vain käteisellä. Lähellä olevan S-Marketin yhteydestä löytyy lähin pankkiautomaatti.

Taidetehtaan Verstas-ravintola ja aulabaari Bondai Bar terasseineen palvelevat messuvieraita ja muita talon vieraita molempina messupäivinä klo 9.30 alkaen. Tietoa muista Taidetehtaan ja sen kauppakujan toimijoista löytyy netistä osoitteesta https://www.taidetehdas.fi/palvelut. Kaupunkiin päin vievän kaarisillan toisesta päästä pääsee rantakadulle, josta löytyy paljon kesäisiä rantaravintoloita ja -kahviloita.

Taidetehtaalta löytyy kaksi autoparkki-merkittyä ulkopaikoitusaluetta ja sen lisäksi parkkihalli. Parkkiautomaatista saa ohjeita noudattamalla ja lopuksi vihreää lipukepainiketta painamalla maksuttoman parkkilipun ensimmäiseksi kahdeksi tunniksi. Lisätietoa saapumisesta ja pysäköinnistä Taidetehtaan alueella saa osoitteesta https://www.taidetehdas.fi/saapuminen-taidetehtaalle.
Netistä tapahtuman sivut löytyvät osoitteesta http://www..laatumessut.com/porvoo0719.htm ja Facebookista tapahtuman eventti löytyy osoitteesta https://www.facebook.com/events/413267482757965/.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti