Sivut

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Ulkokirppiskausi hyvässä vauhdissa


                            Somerniemen kesätorilta lauantaiaamuna, taustalla 
                            rakennetaan kesäteatterille uutta katsomoa.


Viikko sitten järjestettiin ensimmäisen kerran tällä kaudella Somerniemen kesätori, mutta sateen vuoksi ei juuri ketään tullut paikalle. Eilen myyjien ja ostajien määrää vähensivät koulujen päätösjuhlat, mutta ihan onnistunut toritapahtuma oli kuitenkin Somerolla, vaikka ihan kaikki myyntipaikat eivät olleetkaan käytössä.


                             Aika yleinen näky tällaisissa tapahtumissa: osa esineistä 
                             on pöydällä ja osa löytyy peräkärrystä.



                             Vähän vieraampi ja eksoottinen Fazer-herkku?



Tällä pöydällä oli muotoiluklassikkoja.

Tänään järjestettiin naapuripitäjän puolella Jokioisissa kirpputoritapahtuma entisen Kalakosken koulun pihalla. Tuo tapahtuma on vain kerran kesässä, mutta sympaattinen pikkutapahtuma kuitenkin; lapsia varten oli paikalla VPK:n paloauto ja poniratsastusta. Myyjiä oli parikymmentä ja yllättävän monipuolinen valikoima oli tarjolla. Tällaisesta maaseudun pikkutapahtumasta voi löytää mielenkiintoisia esineitä, joita ei antiikkimessuilta löydä, esimerkiksi paljon vanhoja työkaluja.

Taustalla Jokioisten Kalakosken koulu, joka on aivan 
Kappeeraiteisen museorautatien vieressä.




Mm. lapioita eri käyttötarkoituksiin.

Vanhat moottoriöljykanisterit ovat suosittuja keräilyesineitä.

Vastaavia tapahtumia järjestetään eri puolilla Suomea, mutta ulkopaikkakuntalaisen on melko mahdoton löytää tietoa niistä. Kyllähän näitä kiertäessä menisi vaikka koko kesä, jos vain olisi aikaa ja tietoa hyvistä tapahtumista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti