Sivut

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Antiikki ja taide 3/2019

Antiikki ja taide -lehden 
numeron 3/2019 kansi.


Karprint alkoi julkaista Antiikki ja taide -lehteä kesällä 2013. Tämä maamme toinen tilattava antiikkilehti tuli markkinalle, jossa oli ennestään vain yksi alan lehti: Glorian antiikki. Lehtien sisältö on koko ajan ollut hyvin erilainen, jolloin tilaajan rahat eivät mene hukkaan vaikka tilaisi molemmat.
Sittemmin Glorian antiikki muutti vuoden 2015 alusta alkaen nimensä kustantajan vaihdoksen jälkeen hämmentävän samankaltaiseksi kuin kilpailijalla: Antiikki ja design.
Karprintin lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa ja Fokus Media Finlandin lehti 10 kertaa.
Edellä mainittujen lehtien lisäksi on ilmaisjakelulehti Kavalkadi, joka ilmestyy nykyään vain kaksi kertaa vuodessa aikaisemman neljän kerran sijaan.

Myös tuoreessa Antiikki ja taide –lehden numerossa sisältö on riittävän erilainen kuin kilpailijalla, ainoastaan muutama näyttelyihin liittyvän jutun aihe on löytynyt myös kilpailijan sivuilta.

Heikki Orvolan brodeerauksia oli esillä
viime vuonna Kansallismuseossa.

Vanhat huonekalut kestävät pitkään, mutta verhoilut 
ovat kulutustavaraa ja niitä pitää välillä uusia.

Ateneumissa on juuri avautunut uusi näyttely.

Suomen kellomuseo sijaitsee WeeGee-talossa, 
joka tunnetaan parhaiten EMMAn näyttelyistä.

Aineen taidemuseo toimii Torniossa.

Tietokoneiden kohdalla kehitys on ollut nopeaa ja 
vanhentuneita laitteita on romutettu, mutta onneksi 
joku on niitä ottanut myös talteen.

Kanta-Hämeen menneisyyden etsijät –ryhmä tuli 
tutuksi television dokumenttisarjasta pari vuotta sitten.

Parolan Panssarimuseossa käy vuosittain 
noin 30 tuhatta vierailijaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti