Sivut

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Lisää tietoa Karhula-Iittalan luettelosta


Tässä blogissa julkaistiin lauantaina kuvia Karhula-Iittalan kuvastosta, jonka esineet on valmistettu Iittalassa, mutta kirjasen kannessa tai sisäsivuillakaan ei ole lainkaan mainittu Iittalan nimeä.
Siru Iittalasta lähetti oheisen kuvan ja taustatietoa:

Vasemmalla ensin painettu kansi Karhula Finland 
–tekstillä ja oikealla korjattu versio Karhula-Iittalan 
nimellä.

”Muistelen Erkki Vesannon kertoneen aikanaan, että kyseisestä kuvastosta oli ollut kiivasta sananvaihtoa. Liittyen nimenomaan esineisiin, jotka kaikki ovat Iittalan lasitehtaalla valmistettuja ja kuitenkin Karhula otti ne nimiinsä, vaikka sillä ei ollut esineiden kanssa mitään tuotannollista tekemistä. Lisäksi yritysnimenä oli sovittu käytettäväksi Karhula-Iittala.
Painostus oli vahva Iittalassa työskennelleiden taiteilijoiden ja joidenkin myyntimiesten taholta kuvaston nimen muutokseen. Tämän johdosta painettiin ainoastaan uusi kansi nimimuutoksella Karhula-Iittala.
Molemmat kuvastot olivat vienti- ja kotimaanmyynnin käytössä. Karhula-Iittalan yhteismarkkinointi jatkui vielä 1950-luvun alkupuolelle asti ja päättyi lopullisesti vuonna 1959.”

Suuret kiitokset Sirulle kuvasta ja tiedoista!

1 kommentti:

  1. Mahtoikohan Karhula-Iittalan yhteismarkkinointi päättyä lopullisesti vuonna 1959. Nimittäin ainakin vuosina 1959-1963 julkaistiin jokaisena vuonna kuvallinen tuotehinnasto, jossa Karhula-Ittalan nimi oli präntättynä kansilehdellä. Kai niitä nyt johonkin markkinointitarkoitukseen käytettiin. Kuvat tosin eivät niissä olleet yhtä loisteliaat kuin Karhula-iittalan myyntikuvastossa 1949.

    VastaaPoista