Sivut

torstai 18. huhtikuuta 2019

Hauskaa Pääsiäistä !

Karhula-Iittalan lasitehtaat mainosti Tapio Wirkkalan 
Kana-karahvia piirroskuvalla. Voisi olettaa, että 
kuvan olisi piirtänyt Wirkkalan itse? Outoa mainoksen 
tekstissä on se, että esinettä nimitetään kukkopulloksi!


Pääsiäisen kuvastoon kuuluvat mm. munat, kanat, kukot ja pienet tiput. Alkuvuodesta 1950 Karhula-Iittalan lasitehdas esitteli Tapio Wirkkalan muotoileman Kana-karahvin pikareineen, jotka löytyvät vuoden 1951 kuvastosta numeroilla 3800 ja 2014. Valkoisesta opaalilasista Iittalassa valmistettu karahvi ei ollut kauaa tuotannossa, koska Ahlströmin pääjohtaja Harry Gullichsenin vaimo ja yhtymän osakas Maire s. Ahlström piti esinettä naisia halventavana. Sellaisena sen varmaan moni näkee, eikä 2000-luvun Suomessa tällaisen esineen tuominen markkinoille olisi mitenkään mahdollista.

Kanan- ja kukonpojat ovat tuttuja maalattuina hahmoina myös Wirkkalan laseissa ja hyvin samanlaiset hahmot seikkailevat myös Wirkkalan puolison Rut Brykin taidekeramiikassa:

Taiteen juoksutytöksi itseään nimittänyt Maire Gullichsen oli merkittävä vaikuttaja suomalaisessa taide- ja kulttuurielämässä sekä taideteollisuuden parissa mm. yhtenä Artekin perustajista.

Ohessa kuvat kolmesta sivusta Kaunis Koti –lehden numerossa 1/1950.

Aikanaan suomalaisissa aikakausilehdissä oli 
usein tällaisia kuvakavalkadeja kotimaisen 
teollisuuden tuotteista. Esillä olleet valmistajat 
ostivat sitten vastineeksi ilmoitustilaa lehdestä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti