Sivut

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Laiskan rekvisitöörin mokia?


 
Kuvassa pitäisi olla sivistyneistön koti Hlesingissä 
1930-luvun lopulta, mutta keskellä kuvaa pöydällä 
on musta maljakko, jota alettiin valmistaa yli 40 vuotta 
myöhemmin. Marlene-maljakon vasemmalla puolella 
on OPA:n valmistama tarjoilulautanen 1970-luvulta 
ja sen päällä on Iittalan Aino Aallon nimellä 
markkinoima kannu laseineen. Tuon väristä ei vielä 
1930-luvulla valmistettu.

Yle esitti hiljattain vuonna 1989 valmistuneen kotimaisen elokuvan, joka perustuu Helvi Hämäläisen romaaniin Säädyllinen murhenäytelmä. Leffa on katsottavissa Yle Areenassa neljän viikon ajan:  

Ylinäytteleminen on sen verran kornia, että tarinan uskottavuus kärsi, siksi huomio helposti kiinnittyyn yksityiskohtiin. Yleensä epookkielokuvissa lavastus, puvustus ja rekvisiitta pyritään tekemään mahdollisimman aidolta näyttäväksi. Tässä leffassa tarpeiston hankkinut rekvisitööri on tehnyt erikoisia valintoja: Elokuvan aikakausi on 1930-luvun loppu, mutta esimerkiksi pöydällä näkyvä musta Kerttu Nurmisen Marlene-maljakko on 1980-luvun tuote, sen vieressä oleva Timo Sarpaneva tarjoilulautanen on suunniteltu 1970 ja flyygelin päällä oleva Timo Sarpanevan lintumaljakko on 1950-luvulta.

Flyygelin päällä on Timo Sarpanevan 1950-luvulla 
muotoilema lila maljakko eli kaksi vuosikymmentä 
myöhemmin kuin se ajankohta, jota elokuva pyrkii 
esittämään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti