Sivut

tiistai 18. syyskuuta 2018

Lasia Antiikki ja taide –lehdessä


Antiikki ja taide -lehden numeron
4/2018 punahehkuinen kansi.
 
Antiikki ja taide -lehden numero 4/2018 on ilmestynyt. Tuoreessa numerossa on jälleen monipuolinen valikoima juttuja vanhojen ja uusienkin keräilyesineiden maailmasta.

Kansikuvassa on Erkkitapio Siiroisen muotoilema ja Riihimäen Lasin valmistama punainen Noppapullo, jonka alkuperäinen nimi oli ”Arpa on heitetty”. Sisäsivuilla on puolentoista sivun juttu Siiroisesta, joka nuorena opiskeli pianonsoittoa ja säveltämistä ennen kuin siirtyi Taideteollisen oppilaitoksen metallitaiteen osastolle. Toisena opiskeluvuotenaan hän voitti Riihimäen lasin suunnittelukilpailun ja sen jälkeen hän suunnitteli lasiesineitä opiskelun ohessa. Monet Siiroisen esineistä ovat edelleen haluttuja keräilykohteita; Noppa-pullon lisäksi Veturipullon erilaiset väriversiot, Pablo-sarjan erimuotoiset ja eriväriset versiot, Kasperi ja Jesperi –sarjojen esineet, Barokki-sarja, jne. Soili Kaivosojan artikkelin lähteenä on ollut Timo I. Laakson Siiroisesta tekemä kirja.
 

Erkkitapio Siiroisen Barokista 1965 alkanut ura päättyi
1976, kun Riihimäen Lasi lopetti suupuhalletun lasin
valmistamisen ja kaikki muotoilijat irtisanottiin. Työt
jatkuivat kyllä vielä kymmenisen vuotta Studiolasissa,
JL-lasissa ja Napapirin taidelasissa, mutta paljon
pienemmällä volyymillä.
 
Vanhat uistimet ja muut kalastusvälineet ovat pienemmän, mutta hyvin intohimoisen keräilijäjoukon kiinnostuksen kohteina. Asiaan vihkiytymättömälle aihepiiriin johdattaa Ilkka Jukaraisen juttu Kalapakin aarre.

Halutuimmat vanhat uistimet alkuperäis-
laatikoissaan maksavat useita satoja euroja.

Ulla Procopen keramiikasta on lehdestä aukeaman juttu ja 100 vuotta täyttäneestä Kultakeskuksesta on kahden aukeaman juttu.

Panu Hakaman kokoamasta Orimattilan pullomuseon kokoelmasta on lehdessä aukeaman juttu. Laajempi, Risto Aallon kirjoittama, juttu tuosta museosta löytyy Suomalaisen lasin vuosikirjasta 2017 – museo täytti silloin 30 vuotta.
 
Panu Hakaman veljenpoika Lauri Hakama on
luvannut jatkaa Orimattilan pullomuseon toimintaa.
 

Antiikki ja taide –lehdessä esitellään myös uutta suomalaista lasitaidetta kahden aukeaman verran. Kyseessä on Sini Majurin uusin tuotanto, jota oli esillä elo-syyskuun aikana Galleria Mafka & Alakoskella Helsingissä. Lisää kuvia tuosta näyttelystä voi katsoa tämän blogin arkistosta: https://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2018/09/sini-majurin-aika-nayttely-paattyi.html

Sini Majurin ura lasitaitelijana on edennyt nopeasti jo
kansainväliseksi. Ensimmäinen maininta tässä blogissa
on Majurista vuodelta 2013:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti