Sivut

tiistai 14. elokuuta 2018

Lasimuseon ystävät retkellä, osa 1



Kierrätyslasista valmistettuja esineitä
Lasistudio Torstenssonin hyllyssä.
 
Suomen lasimuseon ystävät ry järjestää lähes joka vuosi retken koti- tai ulkomaiseen kohteeseen. Tänä vuonna matka suuntautui Noormarkun, Kauttuan ja Nuutajärven ruukkikyliin. Hytösen punainen bussi lähti perjantaina 10.8. aamulla Helsingistä ja lisää matkalaisia otettiin kyytiin Riihimäeltä, Hämeenlinnasta ja Tampereelta. Yhteensä retkellä oli reilut 30 henkilöä.


Jan Torstensson oli vastassa Lasimuseon
ystävien retkeläisiä.
 
Ensimmäinen tutustumiskohde oli Tampereen ja Porin puolivälissä Kiikoisissa, joka nykyään on osa Sastamalan kuntaa. Siellä sijaitsee Lasistudio Jan Torstensson. Torstenssonin suvussa on ollut lasinpuhaltajia ainakin 1600-luvulta asti. Jannen isä ja isoisä eivät kuitenkaan olleet lasinpuhaltajia – katkos johtui siitä, että esi-isät olivat ikkunalasin puhaltajia ja kun tekninen kehitys paransi ikkunanlasin valmistusmenetelmät koneellisiksi, niin nimenomaan ikkunalasia puhaltaneilta ammattimiehiltä loppuivat työt.


Jan Torstensson esitteli perheyrityksen toimintaa.
 
Jan Torstensson oli varhaisessa keski-iässä, kun hän vaihtoi ammattia lähtemällä Kihniön lasikouluun 1999. Valmistuttuaan artesaaniksi Jan hyödynsi aikaisemman työuransa koneenrakennusosaamista ja rakensi lasihytin vanhaan navettaan, missä tuotanto alkoi 2004. Uudet tilat valmistuivat 2009 entiseen huoltoasemakiinteistöön Pori-Tampere –tien viereen.


 
Pienen yrityksen pitää erottua jotenkin muista saman alan tekijöistä ja Torstenssonin lasistudion kohdalla omaksi linjaksi on muodostunut kierrätyslasin hyödyntäminen: vanhoista pullopanttijärjestelmän ulkopuolella olevista viini- ja olutpulloista muokataan uusia esineitä; mm. laseja ja maljakoita. Kierrätyslasin uudelleen muotoilemiseen riittää alempi
lämpötila kuin uuden lasin muotoilussa käytettävä, joten ympäristö-
kuorma on siltäkin osin pienempi.


Näissä mielikuvituseläimissä kehon suurin
elementti on uudesta lasimassasta puhallettua,
muut osat ovat pulloja.

Myös vaimo Tuulikki Tähtivaara-Torstensson osallistuu yrityksen toimintaan ja poika Antti on myös kouluttautunut lasinpuhaltajaksi. Antilla ja hänen puolisollaan Emmillä on oma yritys Bloun, joka valmistaa perinteisellä suupuhallusmenetelmäsllä lasivalaisimia uudesta lasimassasta. Emmin ja Antin poikakin on jo osoittanut kiinnostuksensa lasin puhaltamisesta kohtaan, joten suvun pitkä perinne näyttää jatkuvan.

Lue lisää: www.lasistudio.fi ja www.bloun.fi
 


 


Värittömät esineet on Antti Torstenssonin valmistamia,
niissä materiaalina on Iittalan pinttilasi.



Antti Torstenssonin ja Emmi Sannan
yritys Bloun toimii samoissa tiloissa.



Antti Torstensson työskentelemässä
lasihytissä harjoittelijan kanssa.




Vierailun päätteeksi retkeläiset ostivat esineitä
Lasistudio Torstenssonin myymälästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti