Käyttölasia ei Suomessa enää juurikaan muotoilla

Ylen Aamu-tv:tä kuvataan kesällä ulkona

telttakatoksen alla.

 

Suomalainen lasimuotoilu on ollut olennainen osa Suomi-kuvaa, mutta enää ei suomalaisella muotoilulla tai suomalaisella lasinvalmistuksella ole sellaista roolia. Maassamme toimii vain yksi lasitehdas ja Iittala tuo harvoin uusia käyttölasimalleja markkinoille. Uutuudet rajoittuvat uusien värivaihtoehtojen tarjoamiseen vanhoihin Kartio-, Kastehelmi-, Aino Aalto-, Essence–lasistoihin. Tämän vuoden uutuuksia ovat Muumi-lasit.

Ylen Aamu-tv:ssä keskusteltiin tänään suomalaisen lasimuotoilun tilasta ja tulevaisuudesta. Haastateltavina olivat Suomen lasimuseon intendentti Kaisa Koivisto, teollinen muotoilija Aleksi Kuokka ja lasitaiteilija Sini Majuri. Tuo keskustelu löytyy omana klippinään Yle Areenasta:

https://areena.yle.fi/1-50006072?autoplay=true

Kuvaruutukaappaus: www.areena.yle.fi

 

Keskustelussa lähdettiin liikkeelle Suomen lasimuseossa ensi viikon loppuun asti esillä olevasta Kerttu Nurmisen näyttelystä. Upean ja monipuolisen muotoilijan uran tehnyt Kerttu Nurminen oli viimeinen kuukausipalkkainen muotoilija suomalaisen lasiteollisuuden palveluksessa. Hän jäi eläkkeelle Nuutajärven lasitehtaalta 2007. Nurmisen näyttelyä on esitelty tässä blogissa: http://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2018/07/kerttu-nurmisen-luontomatkalla-lasin.html

 

Wärtsilä omisti Nuutajärven lasitehtaan vuodesta 1950 ja se osti Iittalan lasitehtaan Ahlströmiltä 1987. Ne yhdistettiin Iittala-Nuutajärvi Oy:ksi ja sen jälkeen Nurminen muotoili myös Iittalan tehtaalle.

Hackmann osti Iittala-Nuutajärvi Oy:n 1990 ja 2007 omistus siirtyi Fiskars Oyj:lle. Fiskars on nykyään monialainen konserni, jolla on tuotantoa eri puolilla maailmaa. Sen brändejä ovat mm. Fiskars, Iittala, Arabia, Rörstrand, Royal Copenhagen, Wedgwood ja Waterford.

2014 omistaja keskitti lasituotannon Iittalaan ja Nuutajärven lasitehdas suljettiin.

Aleksi Kuokka on muotoillut

Iittalalle kaksi juomalasia.

 

Aleksi Kuokka on niitä harvoja suomalaisia muotoilijoita, jotka ovat päässeet suunnittelemaan käyttölasia Iittalalle viimeksi kuluneen 10 vuoden aikana. Teollisena muotoilijana työskentelevälle Kuokalle nämä ovat olleet mieluisia projekteja. Hänelle nämä keikat ovat olleet vain pieni osa työuraa.

Suomessa valmistettuna käyttölasiesineistä tulee kuitenkin paljon kalliimpia kuin niissä valtavan tuotantokapasiteetin omaavissa tehtaissa, jotka sijaitsevat halvan työvoiman maissa ja jotka valmistavat maailman markkinoille miljoonia kappaleita, kun Suomessa valmistetaan kotimarkkinoille ehkä vain joitain tuhansia kappaleita. Suuruuden ekonomia on väistämätön.

Näihin käyttölasiesineisiin, joita ostetaan halvalla Ikeasta tai markettiketjun myymälästä, ei ole tarkoitettukaan syntymään samanlaista suhdetta kuin aikanaan tunnetun kotimaisen muotoilijan tekemään ja tutussa tehtaassa valmistettuun ostohinnaltaan arvokkaaseen esineeseen. Oiva Toikan Flora-juomalasit kelpaavat varmaan perintönä seuraavan sukupolven astiakaappiin, mutta tuskin Ikeasta ostettuja laseja siirretään perintönä. Vaikka julkisuudessa puhutaan paljon teknisesti ja muotoilullisesti kestävien tavaroiden puolesta, niin silti suurin osa kuluttajista valitsee halvan tuotteen, jonka korvaa ehkä piankin uudella.

Iittala valmistuttaa osan valikoimansa esineistä ulkomailla, esimerkiksi Thaimaassa. Iittalan tuotantoa viedään paljon Japaniin, varsinkin Oiva Toikan muotoilemia esineitä. Huhun mukaan Iittala olisi halunnut valmistuttaa Toikan esineitä Kaakkois-Aasiassa, mutta suuren japanilaisen tavarataloketju Scopen sisäänostajat eivät suostuneet, vaan halusivat nimenomaan Suomessa valmistettuja Toikan tuotteita. Saamme siis kiittää osaltaan japanilaisia siitä, että meillä on vielä Suomessa valmistettuja lasiesineitä. Fiskarsin omistama Arabia sulki tehtaansa ja tuotteet valmistetaan nyt ulkomailla. Arabian brändiä ajetaan alas ja keramiikkaa myydään jo Iittalan brändin nimellä.

Aleksi Kuokan ja Sini Majurin

edessä Majurin lasiveistos.

 

Edellä kuvatun kehityksen johdosta ei Suomessa siis ole juurikaan töitä käyttölasin muotoilijoille. Jos haluaa kuitenkin työskennellä lasin kanssa, on suuntauduttava taide- ja koristelasin valmistukseen teollisuuden ulkopuolella. Lasitaiteilija Sini Majuri on yksi tällainen taiteilijan ja yrittäjän uran valinnut lasintekijä. Hän osallistuu myös itse esineen valmistamiseen lasihytissä, mutta hyttiaikaa ja lasinpuhaltajan ammattiosaamista hän on ostanut Mafka & Alakosken lasistudiosta Riihimäeltä.

Tämä kehitys alkoi 1960-luvulla Yhdysvalloissa, missä lasitaitelijat siirtyivät jatkamaan työskentelyään itsenäisesti, kun mahdollisuudet lasiteollisuuden parissa vähenivät. Osa näistä studioista syntyi taideyliopistojen yhteyteen. Studiolasiliike rantautui Ruotsiin 1960-luvulla sekä Suomeen 1960- ja 70-lukujen vaihteessa. Suomessa toimivia itsenäisiä lasihyttejä löytyy Riihimäeltä, Nuutajärveltä, Fiskarsista, Puumalasta ja Suomenlinnasta.

 

Uniikeissa taide-esineissä eivät tuotantokustannukset eroa niin paljon Suomen ja muiden länsimaiden välillä kuin käyttölasissa, koska tehdään ainutkertaisia teoksia tai muutamaan kappaleen piensarjoja. Yksittäin tehtävät teokset ovat kuitenkin sen verran hintavia, että markkinat Suomessa eivät vedä kovin paljon. Monet suomalaiset lasintekijät ovatkin pyrkimässä ulkomaisille markkinoille ja tulokset ovat olleet rohkaisevia. Esimerkiksi Sini Majurin eilen pidettyihin Aika-näyttelyn avajaisiin oli tullut paikalle keräilijät Australiasta ja Macaosta.

Sini Majurin lasiveistos kuvaa

maailman syntyä.

 

Lasitaitelija Sini Majuri.

 

Lasiesineillä ja laajemmin taideteollisuusesineillä on ollut kansallinen merkitys jo autonomian ajan loppuvaiheessa kansallistunteen herättäjinä ja kansakunnan identiteetin rakentajina. Suomen paviljonki arkkitehtuurisena rakennelmana sekä teokset ja tuotteet sen sisällä herättivät Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900 laajaa huomiota. Suomi oli silloin vain Venäjän imperiumin autonominen osa, mutta näyttelyn ansiosta Länsi-Euroopassa ajatus Suomen kansallisesta itsenäisyydestä alkoi saada kannatusta. Tämä oli tarkoituskin, vaikkei sitä silloin voitu julkisesti ilmoittaa.

Itsenäistymisen jälkeen urheilulla ja taideteollisuusesineillä oli roolinsa kansallisen omanarvontunnon kohottamisessa. Suomalaista lasiteollisuutta modernisoitiin ja 1930-luvulla maailmannäyttelyissä palkittiin jo iso joukko suomalaisia käyttö- ja taidelasiesineitä. Maailmannäyttelyssä New Yorkissa 1939 Suomen osasto oli jo todella upea. Näyttelyjulkaisua on esitelty tässä blogissa:

http://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2012/01/suomen-taideteollisuutta-new-yorkissa-v.html

Toisen maailmansodan jälkeen tarvittiin paljon käyttöesineitä koteihin korvaamaan sodassa tuhoutuneita ja 1950-luvulla elintason vähitellen noustessa alettiin esineiden muotoiluun panostaa enemmän. Vackare vardagsvara –käsitteen loi Gregor Paulsson Ruotsissa jo 1919 Göteborgin messujen näyttelyssä ja julkaisussa, mutta Suomessa alettiin puhua ”kauniista arkitavarasta” oikeastaan vasta sodan jälkeen. Yhtenä ajatuksen levittäjänä toimi Kaj Franck, joka oli sodan jälkeen Arabian taiteellinen johtaja ja 1950-luvun alkupuolelta alkaen Nuutajärven taiteellinen johtaja.

1950-luku olikin menestyksekäs suomalaiselle lasiteollisuudelle, kun suomalainen taidelasi menestyi Milanon triennaaleissa ja Tapio Wirkkalasta sekä Timo Sarpanevasta tehtiin lähes kansallissankareita. Tämä maine auttoi lasitehtaita myymään heidän ja muidenkin muotoilemaa käyttölasia koteihin, sillä nuo maailmalla menestyneet esineet olivat liian kalliita tavallisen kuluttajan ostettavaksi vielä 1950-luvulla.

Juontaja Rosa Kettumäki ja Suomen lasimuseon

intendentti Kaisa Koivisto, jolla on sylissään tuore

Kerttu Nurmisen tuotantoa esittelevä kirja.

 

Kerttu Nurmisen muotoilemat Verna ja Mondo –lasistot ovat laajalti levinneitä, mutta enää niitä ei valmisteta. Iittala valmistaa vanhoista lasistoista edelleen Göran Hongellin Aarne-sarjaa, Kaj Franckin Kartio-laseja, Oiva Toikan Kastehelmeä, Aino Aalto –nimisiä laseja, Alfredo Häberlin Essence-sarjaa sekä Tapio Wirkkalan Tapio-, Gaissa- ja Ultima Thule -sarjojen laseja. Uutta suomalaisen muotoilijan Suomessa teollisesti valmistettua lasistoa ei ehkä enää tulla näkemään. Aamu-tv:n keskustelussa muotoilija Aleksi Kuokka toteaakin, että muotoilijan on käytännössä mahdoton päästä suunnittelemaan suomalaista käyttölasia teollisuudelle. Kodeista löytyy jo lasistoja ja vanhoja laseja on ostettavissa alan liikkeissä. Uusien lasien kysyntä taitaa tulla tyydytetyksi Iittalan vanhojen mallien tuotannon jatkamisella sekä ulkomaisilla (halvemmilla) lasistoilla. 

Kaisa Koivisto.

Käyttölasien tuotanto on kuitenkin aikaisemmin pitänyt yllä lasintekijöiden ammattitaitoa ja varsinkin taidelasiesineiden teollinen valmistaminen on ollut olennaista tässä. Kun niitäkin valmistetaan nykyään vähemmän, niin sillä on negatiivinen vaikutus ammattitaidon ylläpitämiseen. Onhan esimerkiksi jo lasin koristekaivertamisen ammattiosaaminen melkein kokonaan kadonnut Suomesta.

Suoran lähetyksen jälkeen seurue keskusteli

rennommin suomalaisesta lasista.