Sivut

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Rakkautta ja romantiikka Nuutajärvellä



Eeva-lehdessä 2/1957 julkaistu juttu Rakkautta ja
romantiikkaa lasitehtaan vaiheilla kertoo Nuutajärven
lasikylän elämästä.
 
Oheinen juttu on julkaistu Eeva-lehden numerossa 2/1957 ja siinä esiintyvät mm. tunnetut lasisuvut: Tefke, Kajander, Grönberg. Jutun on kirjoittanut Aimo Aallas ja kuvat ovat Ensio Liesimaan. 1930-luvulta alkaen aikakausilehdet julkaisivat suomalaista taideteollisuutta esitteleviä juttuja. Osa niistä oli selviä tuotepuffeja uusista tuotteista, jolloin sivulla oli ainoastaan muutama esinekuva kuvateksteineen. Oheisessa jutussa tarina ei kerrokaan lasinvalmistuksessa vaan Nuutajärven lasikylän nuorten parinmuodostuksesta. Kuvista kolme esittelee lasinvalmistusta ja yhdessä poseerataan Kaj Franckin Usva-maljakon kanssa. Maljakon nimeä tai muotoilijaa ei kuitenkaan mainita, joten piilomainonnasta ei tästä yhteydessä voi puhua.
 
Hauska on jutun loppu, kun toimittaja esittää kysymyksen: ”Ehkä joku valmistaa mielitietylleen lasikengät tai lasisormuksen?
Tuskin vain, epäilee Uno Tefke. – Eihän lasitehtaassa työskentelevien kodeissa lasia ole. Meilläkin on kotona ainoastaan neljä henkeä, mutta onpa käynyt niin hassusti, ettei koko talosta ole löytynyt tarpeeksi edes juomalaseja.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti