Sivut

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Lasimuseon Allinna-kynttilät



Iloisenkeltaiset kynttilät, joihin on kuvattu Allinnan talon
julkisivu ja toisella puolella on Suomen lasimuseon nimi.
Kynttilän korkeus on noin 14 cm ja halkaisija 6 cm.
 
Hämeenlinnan antiikkimessuilta löytyi keltainen kynttiläpari, joissa on riihimäkeläisen Allinna-kiinteistön kuvat ja Suomen lasimuseon nimi. Vuonna 1961 perustettu Suomen lasimuseo toimi tuossa talossa Riihimäen keskustassa 1965 – 1979. Oletus on, että kynttilänjalat ovat 1970-luvun tuotantoa ja valmistuspaikaksi voi olettaa oman paikkakunnan Havin tehdasta. Nykyisessä toimipaikassa, entisessä Riihimäen Lasin alatehtaassa, lasimuseo on toiminut vuodesta 1981 alkaen. 


Teppo Järven kirjoittama Allinnan
historiikki on ilmestynyt vuonna 2005.
 
 
Suomen lasimuseo kerää parhaillaan muistoja museon rakennusvaiheista


Akateemikko Tapio Wirkkalan suunnitelmien mukaan vanha Riihimäen lasitehdas muutettiin ajanmukaiseksi museorakennukseksi 1970-luvun lopulla. Wirkkalan kokonaissuunnitelma kattoi näyttelytilaratkaisujen lisäksi perusnäyttelyn, toimiston ja kahvilan ulkoasun, mutta myös rakennuksen julkisivun yksityiskohtineen sekä ympäröivän puistoalueen.

Rakennusvaiheessa mukana oli paljon paikallisia. Heiltä kaivataankin nyt omakohtaisia kertomuksia tai hauskoja sattumuksia. Tarinat voivat liittyä kohtaamisiin Tapio Wirkkalan kanssa, rakennusvaiheisiin kuin museon avajaisiinkin.

Aineistoa voidaan käyttää niin aiheeseen liittyvässä tutkimuksessa kuin kevään aikana aloitettavissa rakennuksen historiaan liittyvissä opastuksissakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti