Karhulan lasitiiliä

1960-luvun jälkipuoliskolla Karhulassa valmistettu lasitiili,

jossa pinta on strukturoitu kauniisti. 1960-luvulla eniten

valmistettiin sileäpintaisia lasitiiliä.

Hagelstamin huutokaupassa 27.3. on myytävä tällainen

tiili kokonaisena versiona. Luettelossa sanotaan, että se

on Tapio Wirkkalan suunnittelema, eivätkä tällaiset tiilet

olisi tulleet tuotantoon. Wirkkalan osuus on ilmeisesti

rajoittunut tuohon pinnan strukturointiin. Ilmeisesti tämä

versio kehitettiin vasta 1960-luvun lopulla juuri ennen

kuin tuli lasitiilien valmistamisen lopettamispäätös.

Perimätiedon mukaan tämä on saatu lahjaksi

lasitehtaalla töissä olleelta henkilöltä, joka oli

kertonut, että lasitehtaalaiset olivat itse keksineet

sahata tiilestä yhden sivun pois, jolloin siitä tuli

maljakko. Johtoporras oli sitten nähnyt näitä

firaabelitöitä ja ryhtynyt teettämään tällaisia

lasitehtaan liikelahjaesineiksi.

Lasitiilien valmistus aloitettiin Karhulan lasitehtaalla 1930-luvun lopulla rakennusteollisuuden tarpeisiin. Silloin piti aloittaa myös lasivillan valmistus, mutta sen tuotannon aloitus siirtyi sodan vuoksi vuoteen 1941.

 

Taidelasin valmistus siirrettiin Karhulasta Iittalaan 1948. Myöhemmin myös valaistuslasin ja puristelasin valmistuksen Ahlström keskitti Iittalaan. Karhulaan jäi vain pullojen ja muun pakkauslasin valmistus. Lasitiilien valmistus lopetettiin 1969.

 

Lasitiiliä käytettiin usein sellaisten toissijaisten tilojen seinämateriaalina, mistä ei tarvinnut nähdä ulos, mutta valoa piti saada sisään. Ontto lasitiili toimi samalla lämmöneristeenä ja oli rakennusteknisenä ratkaisuna halvempi toteuttaa kuin ikkuna karmeineen. Insulate = eristää ja lux = valo - tästä nimi Insulux.

 

Varhaisia lasitiiliä markkinoitiin Insulux-tuotenimellä.

Tästä on poistettu toinen sivu kokonaan, jolloin siitä

on tullut lasimalja. Sivujen mitat 18,5 cm ja korkeus

5 cm. Karhulan tehtaan merkistä tutut Karhut

koristavat kolmea muuta sivua.

Insulux-tiilen pintaan muodustuu ruudukko.