Sivut

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Lasia Antiikki & design –lehdessä


Antiikki & design 1/2018
–numeron kansi.
 
Antiikki & design -lehti täyttää tänä vuonna 25 vuotta: 1993 lehti alkoi ilmestyä nimellä Antiikki ja vuodesta 1995 alkaen nimi oli kahdenkymmen vuoden ajan Glorian Antiikki. Vuonna 2015 tapahtuneen kustannusfirman vaihtumisen myötä nimi muuttui muotoon Antiikki ja design. Hiljattain ilmestyneessä Antiikki & design –lehden tämän vuoden ensimmäisessä numerossa on jonkin verran myös lasiasiaa. Perinne elää –sarjassa on julkaistu kolmen aukeaman juttu lasimuotoilija Sini Majurista ja hänen työskentelystään Marja Hepo-Ahon ja Kari Alakosken lasihytissä Riihimäellä.

Kotimaisia lasisia tuikkulyhtyjä.

Antiikki-lehdessä arvuuteltiin vuonna 1993 mitkä voisivat
olla huomisen antiikkia. Lehti veikkasi oikein ainakin
kaksi asiaa: Muumiastiat ja Markku Salon taidelasiesineet.

Muotoilija Harri Koskinen on kuratoinut
EMMAn katseluvaraston näyttelyn,
jossa on esillä noin 600 Tapio
Wirkkalan ja Rut Brykin teosta.

Lasinpuhaltajamestari Kari Alakoski ja lasimuotoilija
Sini Majurin työskentelevät Mafka&Alakosken lasi-
hytissä, joka sijaitsee Riihimäen Lasin entisessä
teollisuuskiinteistössä.

Sini Majuria ympäröivät hänen
suunnittelemansa Viidakko-maljakot.

Lukijoiden kyselypalstalla Suomen lasimuseon
Kaisa Koivisto vastaa kysymykseen hyvin
erikoisesta maljasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti