Modernin taidelasin klassikoita KaMu:ssa

Harri Kalha käytti luentonsa havainnollistamiseksi

Muodon vuoksi –kirjansa kuvitusta. Tässä vanha

Karhula-Iittalan lehtimainos ja Stockmannin City-

lehden kansi syksyltä 1954; siinä amerikkalais-

näyttelijä William Holden tutustuu suomalaiseen

taidelasiin tavaratalossa.

 

Espoon kaupunginmuseon Lasin aika –luentosarjan viimeisellä kerralla dosentti Harri Kalha esitelmöi modernin taidelasin klassikoista. Kalhan tarkastelussa suomalaisen taideteollisuuden kulta-aika alkoi toisen maailmasodan jälkeen ja päättyi viimeistään 1970-luvun alun öljykriisiin.

Harri Kalha WeeGee-talon museopeda-luokassa.

 

Toisen maailmasodan jälkeen yhteiskunnallinen ilmapiiri oli suotuisa, kun vanhasta sotaa edeltäneestä ajattelusta haluttiin päästä irti. Klassinen muotoideaali harmonian ja symmetria tavoitteluineen sai jäädä taakse ja tilalle tuli asenne, jossa oli särmää. Taidelasiesineet olivat symbolisia edustusesineitä, joiden myyntituotot eivät kattaneet valmistuskustannuksia. Yrityksillä ja niiden johtajilla sekä omistajilla oli kulttuuritahtoa ja valmiutta mesenaatin roolin. Pitkällä tähtäimellä kuitenkin investointi kannatti, kun yritysten nimi tuli tunnetuksi ja imago arvostetuksi – sehän palveli kuluttajatuotteiden markkinointia. 1950-luvulla Milanon näyttelyiden voittajista tehtiin mediassa kansallissankareita ja tämä palveli sodasta toipuvan maan kansallisen identiteetin rakentamista sekä teollisuuden etua.

Liljan röntgenkuva rinnallaan hieno valokuva Tapio

Wirkkalan Kantarelli-taide-esineestä. Tuo vanha

”lerppureunainen” Kantarelli muistuttaa sientä paljon

paremmin kuin myöhemmät tasaisiksi sliipatut versiot.

 

Perusta kultakaudelle luotiin kuitenkin jo 1930-luvulla Taideteollisuus-keskuskoulun opetuksella ja tässä yhteydessä on mainittu Arttu Brummerin panos opettajana ja myöhemmin oppilaitoksen taiteellisena johtajana.

Nanny Still poseeraamassa taide-esineensä kanssa.

Nämäkin vanhat kuvat ovat Otso ja Matti Pietisen

valokuvaamon laatutuotantoa.

 

Suomalaisen lasin modernien klassikoiden muotoilijat (esim. Brummer, Gunnel Nyman, Tapio Wirkkala, Timo Sarpaneva, Kaj Franck, Nanny Still, Helena Tynell ja Oiva Toikka) eivät olleet opiskelleet lasimuotoilua, vaan kaikilla heillä oli jokin muu suuntautumisvaihtoehto, koska lasimuotoilua ei vielä silloin opetettu. He kaikki tutustuivat lasiin materiaalina vasta lasitehtaissa aloittaessaan työuraansa.