Sivut

perjantai 23. joulukuuta 2016

Kaj Franckin lasihimmeli ?



Kaunis koti –lehden numeron 6/1955 kansikuvassa on lasiesineitä, joita olemme tottuneet kutsumaan Ateenan aamuiksi, mutta ilmeisesti vuonna -55 tuo nimitys ei ollut vakiintunut, kun lehden toimittaja nimittää 9 yksilön rykelmää ”lasihimmeliksi”. Nämä taitavat olla kaikki toisistaan poikkeavia uniikkeja. Alun perin Ateenan aamu on muotoiltu 1954 ja se oli tuotannossa 1968 – 1975. Uustuotanto aloitettiin 2011 Kaj Franckin 100-vuotissyntymäpäivän johdosta.

Nykyään olisi mille tahansa taideteollisuustuotteen valmistajalle lottovoitto, jos joku aikakauslehti täyttäisi lehden kannen firman tuotteen kuvalla.

Kuvatekstissä viitataan näyttelyyn, jossa Ateenan aamu on ollut esillä. Lehden sisäsivuilla on juttu otsikolla Lasi ja pellava, siinä kerrotaan Wärtsilän näyttelyhuoneistossa esillä olleesta näyttelystä, jossa ”esiteltiin Kaj Franckin, Saara Hopean ja Vuokko Eskolinin lasiuutuuksia yhdessä Uhra-Beata Simbergin värillisten pellavakudonnaisten kanssa.”

Vuokko Eskolin tunnetaan paremmin aviomiehen sukunimen mukaisesti nimellä Vuokko Nurmesniemi. Hänen lasimuotoilunsa lienee jäänyt vähäiseksi, lehtiartikkelissa on kuva hedelmälautasesta.


Takana Vuokko Eskolin-Nurmesniemen muotoilema
lasinen hedelmälautanen, jonka on valmistanut
Wärtsilän silloin omistama Nuutajärven lasitehdas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti