Sivut

lauantai 5. marraskuuta 2016

Antiikki täytti pankkisalin = Bank Antiques



Tapahtumatalo Bankin entinen
pankkisali on hieno miljöö tällaisten
tapahtumien järjestämiselle.
 
Yleisö löysi tänään hyvin tämän uuden antiikin, design´in ja taiteen myyntitapahtuman. Väkeä oli runsaasti myyntiosastoilla ja niiden välisillä käytävillä ajoittain tungokseksi asti. Tunnelma oli hyvä ja kauppa näytti käyvän useilla osastoilla mukavasti. Valikoima on laaja ja lasiesineitäkin on tarjolla, vaikka niiden osuus ei ole yhtä suuri kuin monilla muilla antiikkimessuilla. Tämän päivän perusteella voisi hyvin uskoa, että tästä syntyy Wanhan Sataman messujen jatkaja. Kolmoskerroksessa on ilmeisesti vielä mahdollista ottaa lisätilaa käyttöön, jolloin myyntitilaa saisi enemmän.
 
Seisten nautittu ruoka kertakäyttöastioista ei ihan vastaa tapahtuman henkeä. Moni tapahtumavieras haluasi nauttia kakkoskerroksen kahvilassa lounaan ja kahvit istuen, jotta jaksaisi sen jälkeen kiertää osastot uudestaan. Istumapaikkoja on kuitenkin hyvin vähän, osa joutuu nauttimaan tarjoilut seisaaltaan.
 
Bank Antiques jatkuu huomenna sunnuntaina klo 11 osoitteessa Unioninkatu 20.


Helsinki Secondhandin osastolla on runsaasti lasia esillä.


Nanny Stillin Tzarina-sarjaa sekä koristepulloja.


Saman osaston varjoisammalla puolella.


Helsinki Secondhandin lasiesineitä nämäkin.




Pekantikin osastoa.



Tummat miespalvelijat ovat läsnä
silloin tällöin antiikkimessuilla, mutta
naispalvelijat ovat harvinaisempia.


Antiikkiliike Risto Muurin osastoa.


Lasiesineitä Muurin vitriinissä.


Bisarrin osastoa.




Brummer & Brummerin osastoa.




Ravintolassa on nojailupöytiä ja jonkin
verran istumapaikkoja ikkunan vieressä.


Entisen pankkisalin pitkä seinä on monumentaalinen
lasitaideteos. Se on Yrjö Rosolan suurikokoisin työ,
joka valmistui 1954 silloiseen Postipankin Unionikadun
pääkonttoriin. Teoksen nimi on Vihreä oksa ja sen koko
on 5 x 37,5 metriä. Se koostuu yli sadasta lasilevystä.
Säästämistä symbolisoivat henkilöhahmot ihmiselämän
eri vaihessa on kuvattu kertovan realistisena
sommitelmana. Liike on pysähtynyt, elämänvirta on
rauhallisen tyyni. (Lähde: Taideteollisuusmuseon ja
Suomen lasimuseon yhteisnäyttelyn esite, 1984)


Yksityiskohta Yrjö Rosolan teoksesta Vihreä oksa.


Yrjö Rosolan teos myyntiosastojen takana.


Ajanpatinaa –liikkeen osastolla paketoitiin ostosta.


Tapio Wirkkalan italialaiselle Veninin tehtaalle
suunnittelemia esineitä etualalla.


 

Lasiesineitä Lempäälän Antiikin vitriinissä.




Esineitä Firma Hadon pöydällä.


Ari´s design´in osastoa.



Naisellisia muotoja.




Suomen taide- ja antiikkikirjat myy alan kirjallisuutta
Bank Antiques –tapahtumassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti